FYYSISEN KIVUN HENKISIÄ HALLINTAKEINOJA

-asiaa myös halunhallinnasta osastossa Tekniikka 1: yleinen kärsimyksenhallinta, jatkuva onnellisuus ja halujen hallinta

täsmälliset ohjeet lihavoitu kiireellisiä tapauksia varten

Jokainen meistä pystyy - väitän - hävittämään tuskallisuuden kipuaistimuksistaan muuttamalla tapaansa havainnoida1 kipuaistimuksiaan. Esittelen tässä kirjoituksessa kolme kivunhallintatekniikkaa, jotka kaikki perustuvat havainnointitavan muuttamiseen välittömästi tai välillisesti. Näiden tekniikoiden avulla olen pystynyt täysin poistamaan tuskallisuuden kipuaistimuksistani - alunperin sietämättömän tuskallisista2 - vanhimman keksimäni tekniikan (tekniikan 1) avulla jo yli kymmenen vuoden ajan.
Uskoni tekniikoideni universaaliin toimivuuteen (kaikilla-toimivuuteen) nojaa ajatukseeni, että kipu syntyy tavallisesta havainnointitavastamme (yhdistettynä tietynlaisiin aistimuksiin) ja on siis poistettavissa ko. havainnointitapaa muuttamalla. Tarkemmin puhun tästä toisaalla blogissani (teksti Kivun ja kärsimyksen syy).
Se heikkous kivunhallintatekniikoillani on, että niitä käyttäessään ei voi kiinnittää huomiota muihin asioihin, tai voi vain hitaasti tai katkonaisesti. Ainakaan tehokas työnteko ei niitä käytettäessä onnistu. (Huomaan tiettyjä yhtäläisyyksiä huumeiden kanssa. Kivunhallintatekniikoitakin käytettäessä lienee siis varminta jättää auto talliin ja moottorisaha komeroon.)
Kuten edelläsanotusta voi päätellä, tekniikat sopivat käytettäviksi kipujaksoina, joiden ajaksi kärsijä on valmis luopumaan muista aktiviteeteista - vaihtelevammista kuin musiikin rytmin kuuntelu tai oman hengityksen seuraaminen. Tekniikoiden käyttö tosin rauhoittaa mieltä niin, että näihin aktiviteetteihin rajoittuminen ei ole niin tuskastuttavaa kuin voisi pelätä - ei ainakaan ensimmäisten tuntien aikana.
Hallintatekniikoita voi hyvin käyttää esimerkiksi särkytabletin vaikutuksen alkamisen odotusaikana. Tai (sairas)lomapäivinä, halutessaan pidättäytyä kipulääkkeiden käytöstä.
Tekniikoiden vahvuuksia ovat välitön vaikutus ja - voisi olettaa - vaarattomuus terveydelle. Omalla kohdallani tosin vain tekniikka 1 on poikkeuksetta vaikuttanut välittömästi (ehkä siksi, että hallitsen sen parhaiten). Toinen varaus: tekniikkani ovat käyttönsä ajaksi laskeneet verenpainettani ja syketiheyttäni. Ehkä on olemassa sairauksia, joiden yhteydessä tämä on vaarallista? Ja kenties tekniikoiden aikaansaama keskushermostoaktiviteetin lasku (suomeksi: aivolepo) voi jopa vauhdittaa vanhan tai vaikeasti sairaan kipupotilaan kuolemaa? Tämä on tullut mieleeni, koska olen tuntenut itseni hyvin heikoksi harjoitettuani kivunhallintatekniikoita (etenkin tekniikkaa 3) monta tuntia peräjälkeen. Asiaan saattaa tosin vaikuttaa sekin, että hallintatekniikoihin keskittyessäni olen jättänyt aterioita väliin.
Korjattakoon siis äskensanottua: tekniikat saattavat vaikuttaa välittömästi ja kivustakärsijä saattaa selviytyä niiden käytöstä vammoitta. (Totuudellisuus olkoon kirjoittajan ensimmäinen arvo.)

Alaviite 1 "Havainnoida aistimuksia" on tässä yhtä kuin "tarkata/seurata aistimuksia", "pitää huomionsa aistimuksissa" - ei niinkään "pitää silmällä millaisia aistimukset ovat".

2 Myönnän, että sietämättömän tuskalliset aistimukseni ovat eri aistimuksia kuin hallintatekniikoita käyttäessäni tuntemani. On mahdotonta muuttaa aistimus X (koko ajan sama aistimus) tuskallisesta tuskattomaksi. Eri hetki, eri aistimus. Sillekin tulkinnalle jää siis tilaa, että kivunhallintatekniikoita käyttäessäni aistimukseni ovat aina tuskattomia vain sattumalta (=muista syistä kuin hallintatekniikoiden käyttö).

Lyhyesti kivun synnystä (kannattaa lukea)

Vaikka olisitte kiinnostuneita vain kivun hallinnasta, teidän voi olla hyödyllistä lukea allaoleva tiivistelmä kivunsyntyteoriastani (perusteluineen tekstissä Kivun ja kärsimyksen syy). Se auttaa ymmärtämään ohjeitani (kohta 1) ja niiden välitavoitteita (muut kohdat).

1. Kivussa on kaksi komponenttia: tuntoaistimukset ja niiden tuskallisuus. On mahdollista kokea aistimukset kokematta tuskallisuutta.
Jatkossa tarkoitan "kipuaistimuksilla" tuntoaistimuksia, joihin normaalisti (ilman kivunhallintatekniikoiden tai kipulääkkeiden käyttöä) liittyy tuskallisuus. En siis tarkoita tuskallisia aistimuksia. Tuskallista tuntoaistimusta tarkoittaessani käytän sanaa "kipu" tai "kivunkokemus".
2. Aistimuksen tuskallisuus - minkä tahansa aistin piiriin kuuluvan aistimuksen - syntyy odotetun ja koetun aistimuslaadun ristiriidasta. Siitä, että aistija yrittää kokea tietynlaisen aistimuksen (=tietyn aistimuslaadun) tarkkailemalla tiettyä paikkaa (ruumiinsa, näkökenttänsä tms. kohtaa), mutta paikkaan ilmestyykin toisenlainen aistimus.
3. Kivun yhteydessä kipukohdan aistimuslaadut vaihtelevat nopeasti.
4. Aistimuksiin kohdistuvat odotukset ovat usein odotuksia saman aistimuslaadun jatkumisesta.
Yksi esimerkki tästä on, että aistijan havainnoidessa jotakin ruumiinkohtaansa hän yrittää kokea kohdassa ensiksi havaitsemaansa aistimuslaatua pitemmän aikaa. Aistija yrittää pitkittää kokemustaan niin kauan, että tulee selvästi tietoiseksi siitä.
Kun aistija on siirtänyt huomionsa kipukohtaan, hän odottaa kokevansa ensiksikokemaansa aistimuslaatua jonkin aikaa, mutta ensihetken jälkeen kokeekin toisenlaisia - aistimuslaaduthan vaihtelevat nopeasti. Aistija odottaa eri aistimuslaatua kuin kokee, joten aistimuksesta tulee tuskallinen.

Yleistä kivunhallinnasta

Jos äsken esittämäni lähtökohdat ovat oikeita, kipuaistimuksistaan voi poistaa tuskallisuuden pidättäytymällä niiden havainnoinnista, joka pyrkii jumiutumaan jatkuvasti-saman aistimuslaadun havainnointiyritykseksi. Tämä ei ole aivan yksinkertaista, koska kipuaistimusten kaltaiset voimakkaat aistimukset helposti lukitsevat huomion (havainnoinnin) itseensä. Esittelemäni kivunhallintatekniikat ovatkin kaikki apukeinoja kipuaistimusten havainnoinnin välttämiseen (ainakin jatkumisodotuksiin johtavan havainnoinnin).
Kivun estämiseksi on pidättäydyttävä kipuaistimusten aktiivisesta huomioinnista - niiden huomaaminen ei sinänsä ole tuskallista eikä sitä tarvitse pelästyä. Toisin: aistimus saa olla mielessä, mutta mieli ei saa tarttua siihen. "Tarttumiseen" kuuluu pyrkimys havainnoida aistimusta pitemmän aikaa - tahattomasti samaa aistimuslaatua.
Paitsi että kipuaistimusten hetkittäistä huomaamista ei tarvitse, sitä ei saakaan pelästyä: kivun pelkääminen kiinnittää huomion (huomioinnin) kipuaistimuksiin. Puhun tästä tarkemmin tekniikan 3 yhteydessä.
Ainoa keino, jolla itse olen pystynyt välttämään pelon, on usko siihen, että kipua ei tule. Täsmällisemmin: luottamus siihen, että kivunhallintatekniikat pitävät kivun loitolla.
Aiheettomaksi tietämääni pelkoa ja hermostuneisuutta olen pystynyt ehkäisemään keskittymällä muihin asioihin. Tyhjä mieli hermostuu herkästi. (Tekniikkaa 1 käytettäessä tästä ei tarvitse erikseen huolehtia, koska jo tekniikan käyttö sitoo huomion.)

Tekniikka 1: huomionsiirto. Perusperiaatteet

Ensimmäistä esittelemääni tekniikkaa voisi kutsua huomionsiirtotekniikaksi. Kipujen lisäksi se tehoaa muihinkin kärsimyksenlajeihin ja haluihinkin (jotka usein kääntyvät kärsimykseksi) ollen likipitäen kärsimyksen universaalilääke. (Mitäpä tässä nöyrää leikkimään.)
Huomionsiirtotekniikka auttaa pidättäytymään kipuaistimusten havainnoinnista. Koska kipuaistimusten kaltaiset voimakkaat aistimukset helposti kiinnittävät havainnoinnin itseensä, niiden havainnoinnista pidättäytymistä voi helpottaa suuntaamalla huomion johonkin toiseen voimakkaaseen aistimukseen (kokemukseni mukaan myös voimakas mielikuva kelpaa). Esimerkiksi muihin tuntoaistimuksiin tai musiikkiin. Nimitän tätä huomion siirtämiseksi korvaavaan kohteeseen, lyhyemmin huomionsiirroksi.
Korvaavan huomionkohteen olisi oltava paitsi voimakas, myös keskeytyksettä olemassa. Huomionhan olisi pysyttävä jatkuvasti poissa kipuaistimuksista, koko kipuaistimusten keston ajan. Kokemukseni mukaan esimerkiksi työnteko ei pidä huomiota yhtäjaksoisesti poissa kipuaistimuksista. Työ koostuu osasuorituksista, joiden välissä on taukoja, joten huomioni irtautuu siitä harva se hetki.
-Tilanne saattaisi toki olla toinen, jos työskentelisin Kiinassa liukuhihnatyöntekijänä (ja tämä ei totisesti ole vitsi).
Minä ja moni muu on kokenut liikkuvat huomionkohteet parhaiten kipua taltuttaviksi korvaaviksi huomionkohteiksi. Kipua voi taltuttaa esimerkiksi itse liikkumalla (vaikkapa keinuttelemalla itseään), laulamalla tai muun äänenkäytön avulla, oleskelemalla virtaavassa vedessä (kuten suihkussa), olemalla hierottavana (hierojan kädet liikkuvat jatkuvasti ruumiinkohdasta toiseen) tai itsehieronnankin avulla.
Jokainen liike (tai muu muutos) vetää huomion puoleensa. Liikkeen ollessa jatkuvaa huomio pysyy jatkuvasti liikkuvassa kohteessa, poissa kipuaistimuksista. Ainakin: huomio on helppo pitää, hieman yrittämällä, liikkuvassa kohteessa.
Omalla kohdallani parhaiten toiminut huomionsiirtotekniikka on huomion suuntaaminen johonkin edestakaiseen liikkeeseen. Esimerkiksi hengitykseeni tai kuvittelemani putken venymiseen ja kutistumiseen (kaksimielisyys tahatonta - niin ainakin uskottelen itselleni).
On helpompaa seurata edestakaista liikettä kuin yksisuuntaista, alati kauemmas etenevää. Katseen venyttäminen yhä kauemmas tuntuu rasittavalta ja käy lopulta mahdottomaksi. Myös sisäisen, mielikuiviin suunnatun "katseen".
Edestakaista liikettä havainnoitaessa (seurattaessa, pidettäessä huomio siinä) liikeradan pituus kertoo, milloin on aika hellittää - lopettaa katseen venyttäminen ja vaihtaa suuntaa. Koska hellittämishetkeä ei tarvitse erikseen päättää, ei synny epävarmuutta toimintatavasta, joka rikkoisi onnellisuuden. (Kyllä, särötön onnellisuus on mahdollista myös kipuaistimusten tuntemisen aikana.)
Itse "seuraan edestakaista liikettä" tavallisimmin havainnoimalla yhtäaikaa rytmimusiikkia ja hengitystäni, joka tahdistuu musiikin mukaiseksi. Tuolloin mieleeni syntyy kuva hengityksen liikeradasta, joka pitenee yhdestä rummuniskusta seuraavaan. Koen, että hengitykseni kulkee edestakaisin tuota rataa pitkin. Mieleni seuraa jatkuvasti liikerataa, mutta en hetkeäkään pidä huomiotani tiukasti yhdessä kohdassa rataa. Kuvittelen jatkuvan, levittäytyvän liikkeen radan reunojen yli. Havainnoin siis jotakin, mikä on jatkuvassa liikkeessä.
Tauotonta liikettä seurattaessa on helpompi pitää huomio tauotta poissa kipuaistimuksista. Jatkuva liikkeenmielikuvan luominen vaatii tätäkin enemmän huomiota pitäen huomion vielä varmemmin poissa kipuaistimuksista.
-Tietoisuus jatkuvasta liikkeestä, sen lisäksi että se taltuttaa kivun, tekee onnelliseksi. Tiukka pysyttely yhdessä pisteessä, tuijottaminen tai muu huomion lukitseminen, tuottaa kärsimystä. Ainakin itselleni. En ryhdy tässä pohtimaan syitä ilmiöön, totean vain, että niin olen toistuvasti kokenut.

Tekniikka 1: täsmennyksiä tekniikan toimimattomuuden varalta

On mahdollista, että eri yksilöillä (tai samalla yksilöllä eri aikoina) on erivahvuiset kyvyt eri muotojen kuvitteluun. Jos jonkun siis on vaikea kuvitella pitkää hengityksen rataa, hän voi sen sijasta keskittää huomionsa esimerkiksi palleansa liikkeeseen. Tai jos jonkun on vaikea kuvitella liikettä, joka leviää yhtäaikaa moneen suuntaan, hän voi korvata sen yksisuuntaise(mma)lla liikkeellä, jonka ei tarvitse liittyä hengitykseen. Pääasia on, että huomio siirretään eteenpäin heti kun se voi siirtyä eteenpäin - potentiaalisesti kipuaistimukseen.
Kivun hävittämiseksi on pidettävä katse/huomio jatkuvassa liikkeessä ja katseltava kevyesti, ennemmin huomionkohdetta pyyhkien kuin siihen tiukasti kiinnittyen. Tiukka, voimaperäinen katselu saa katseen pysähtelemään. Vähemmän voimaa käyttäessään tekniikkaa jaksaa myös harjoittaa kauemmin.
Jos huomionkohteena on musiikki, sitäkään ei saa kuunnella intensiivisesti. (Varminta lienee siis valita musiikkia, joka ei ole liian hyvää.)
On ehkä väistämätöntä, että (ainakin selvä) aistija aina välillä huomaa kipuaistimuksen. Tuolloin tärkeintä on, että aistija ei hetkeäkään pyri sen kokemisen pitkittämiseen (tahattomasti saman aistimuslaadun kokemisen pitkittämiseen). Tämän varmistamiseksi on parasta heti siirtää huomio johonkin muuhun, esimerkiksi kuviteltuun liikerataan. Kipuaistimusta voi hyvin käyttää kuvitellun liikeradan alkupisteenä.
Jos kuvittelen kiinteän kappaleen liikettä (mieluiten kiinteällä radalla), liikkeenmielikuvastani tulee voimakas kokemus, joka vangitsee huomioni ja estää minua enimmäkseen huomaamastakin kipuaistimuksiani.

Tekniikka 1: yleinen kärsimyksenhallinta, jatkuva onnellisuus ja halujen hallinta

Pitkä kokemukseni on, että kuvaamanikaltainen "liikkeen seuraaminen" auttaa kaikenlaiseen fyysiseen pahaanoloon ja monenlaiseen henkiseenkin. Jos harjoitan sitä väsyneenä, se virkistää minut tavallista lepoa (sohvallamakailua, ei unta) täydemmin ja mielestäni nopeamminkin. Se lisää onnellisuutta ja vähentää haluja, varsinkin seksuaalisia (käyttönsä ajaksi! älkää huolestuko). Arjen pienistä iloista saamani mielihyvä muuttuu tauottomaksi, jos en anna huomioni pysähtyä mielihyvänlähteeseen, vaan jatkuvasti siirtelen huomiotani - useimmiten levitän katsettani (tai muuta huomiotani) mielihyvänlähteestä laajemmalle alueelle ja aloitan taas alusta.
Ilman erityisiä mielihyvänlähteitäkin jatkuva huomion kevyt (ei-voimaperäinen) siirtely mahdollistaa jatkuvan onnellisuuden (=tyytyväisyyden siihen, miltä tuntuu). Tai ainakin tekee onnellisuuden säröt harvinaisiksi poikkeuksiksi. Ja näin sanoo ihminen, jonka arkimielihyvän kokemukset aikaisemmin poikkeuksetta kääntyivät sekunneissa tuskallisiksi.
Pakottavia seksuaalisia haluja voi (yllättävää kyllä) ehkäistä pelkällä "huomion keventämisellä"kin, voiman poistamisella havainnoinnista. (Yleistän, koska intuitioni sanoo sen oikeutetuksi.) Välttämällä katseen kovia törmäyksiä objekteihinsa. Siis: katselemalla objekteja pehmeästi pyyhkien tai sivellen3. Ja nyt tarkoitan kaikkia katseen objekteja - ilmeisiä halun kohteita, mutta kaikkia muitakin.
Helpoimmin olen kokenut "pehmeän katselun" onnistuvan antamalla katseeni "koskettaa" objektejaan vain ikäänkuin vastahakoisesti. ("Pehmeä katselu" ei ole vaikea suoritus, mutta pitäessäni katseeni voiman mahdollisimman lähellä nollaa minun ei tarvitse ajatella, minkävahvuiseksi säädän voioman asteen.)
-Katseen voimaa voi vähentää myös pitämällä katsetta vähemmän tarkentuneena, ei tietyssä polttopisteessä vaan laajemmalla alueella.
Voimanhillintätekniikkaa voi halutessaan harjoittaa jatkuvasti muun toiminnan kärsimättä siitä, poikkeuksena äärimmäiseen voimaan tai nopeuteen pyrkivä toiminta (pahoittelen, kaikki urheilevat munkit ja nunnat).
Omalla kohdallani tekniikka on toiminut luotettavasti yli 15 vuotta. (Entiset rakastajat: en ole kertonut tästä, koska otaksuin että toteamus "minä en sitten välttämättä tarvitsisi tätä" olisi latistanut tunnelmaa.) Tekniikan käyttö on poistanut nimenomaan pakottavat4 halut. Sitä käytettäessä voi ilmaantua lievempiä haluja tai aistimuksia, joita tottumaton saattaa säikähtää luullessaan niitä vanhanlaisiksi haluiksi.
Jos haluatte käyttää tätä tekniikkaa (uskottavammin: arvioitte parhaaksi ja pitkin hampain päätätte), pyydän teitä huomaamaan, että voimanhillintä yksin riittää pakottavien halujen estämiseen. Sitä ei tarvitse tehostaa mielikuvilla halun pysäyttämisestä tai tyhjäksimuuttamisesta. Eikä kannata, koska tästä helposti syntyy sietämätöntä5 ahdistusta.

3 Tuntuu varmaankin vaikealta uskoa, että halun saisi talttumaan näin helposti. Eikö kokemuksemme sano, että sitä ei kitke mikään (mahdollisena poikkeuksena seksiakti)? Ehkä, mutta toisaalta: kenties epäonnistumme halun taltuttamisessa vain siksi, että meille ei tule mieleenkään madaltaa katseemme (tai liikkeidemme) luontaista ponnekkuustasoa. Minultakin tämän keinon keksiminen vaati 9 kuukautta, jona aikana ajattelin hyvin vähän muuta. Alunperin pyrin itsekin vain "pitämään mieleni irti muista ihmisistä", mutta tämä johti siihen, että estin katseeni/huomioni "törmäyksiä" ympäristöön yleensä (minkä siis nyttemmin olen todennut halun talttumisen kannalta olennaiseksi).

4 Tarkoittamieni "pakottavien"kin halujen tyydyttämisyrityksistä on mahdollista pidättäytyä, joskin pidättäytyminen tuottaa sietämätöntä ahdistusta. (Yleistän taas, koska intuitioni jälleen sanoo sen oikeutetuksi.) Ehkä pitäisi siis sanoa: halut, jotka olisivat pakottavia (pakosta toimintaan johtavia), ellemme olisi ihmisiä ja ehdottomasti sitoutuneita moraaliimme.

5 "Sietämätön" on totunnainen ja oikealta tuntuva ilmaus. Puheenaolevaa ahdistusta voi toki kestää = pysyä sen jäljiltä hengissä ja (oman arvioni mukaan) henkisesti "terveenä"kin.

Tekniikka 2: huomion lakkauttaminen

Tekniikkaa (tai tekniikka-aihiota) 2 voi nimittää huomion poisvetämiseksi kaikesta tai huomionlakkauttamistekniikaksi.
Jos käytän huomionsiirtotekniikkaa (kuten liikkeen seuraamista) monen tunnin ajan, väsyn ja minun käy vaikeaksi jaksaa jatkaa tekniikan harjoittamista. Nähtävästi tarvitaan siis erityisiä matalaan vireystilaan sopivia tekniikoita.
Kivun voi hävittää pidättäytymällä havainnoimasta kipuaistimuksia aktiivisesti. Eikö siis olisi mahdollista käyttää hyväksi väsymystä - sitä että on vaikea jaksaa havainnoida?
Olen yrittänyt tätä usein ja onnistunutkin, mutta onnistumiset ovat vaatineet kivustakärsijän näkökulmasta pitkää yrittämistä. (Eivät läheskään niin pitkää kuin särkytablettien vaikutuksenodotusaika, mutta liian pitkää.) Kipuaistimuksilla on taipumus liimata huomioni itseensä väsymyksestäni huolimatta.
Koska kuitenkin olen kokenut myös onnistumisia, haluan rohkaista muita yrittämään ja selvittämään missä niksit piilevät. (Onnistuessaan huomionlakkauttamistekniikka on säännöllisesti johtanut uneenvaipumiseeni - toimiva kivunhallintakeino sekin.)
Satunnaisonnistujan auktoriteetilla annan teille vielä yhden vihjeen.
"Huomion poisvetäminen kaikesta" on helppo ymmärtää aktiiviseksi toiminnaksi. Jos saan neuvon olla havainnoimatta mitään, yritän ensi töikseni pidätellä huomiotani poissa asioista, vetää silmiäni jne. poispäin ympäristön objekteista. Ja tämä vaatii silmiin jne. kohdistuvaa huomiota. Se pitää minut valppaana ja vahvistaa taipumustani kipuaistimustenkin huomaamiseen ja huomiointiin.
Huomio on "irrotettava" asioista yksinkertaisesti pidättäytymällä asioiden aktiivisesta tarkkailusta - lopettamalla pyrkiminen asioiden tarkkailuun.
Sama koskee muuten transsendenttista meditaatiotakin (kansanomaisemmin: syvärentousharjoittelua). Siinäkään ei tule aktiivisesti tyhjentää mieltään tai yrittää "vajota" "syvään" "rentoustilaan". On vain lopetettava kaikki aiottu toiminta, ajattelu ja tarkkailu. Toimintaan, ajatteluun ja tarkkailuun pyrkiminen.
Käytännössä tekemättä-oleminen on kuitenkin - sen myönnän - yksi elämän vaikeimmista suorituksista.
Asian tehnee vaikeaksi se että pyrimme siihen, jolloin siitä tulee tekemistä.
Havainnointia lopettaessaan ei ilmeisesti saisi tarkkailla (havainnoida), loppuuko havainnointi. Tai pitää mielessä havainnoinninlopettamistavoitetta - tavoitteenmielikuvan luominenkin vaatii huomiota. Olisi ehkä vain oltava tekemättä mitään (=meditoitava?), ilman erityistä tavoitetta juuri havainnoinnin lopettamiseen. Vielä kerran: olisi vain lopetettava aktiivinen toimintaan pyrkiminen - ei pidäteltävä (aktiivisesti) kaikkea liikkumiskykyistä itsessä paikallaan. Ei tehtävä itseään painavaksi ja taatusti-liikkumattomaksi, vaan ainoastaan oltava niin kuin on vaivattominta. Elettävä kevyesti.

Tekniikka 3: rentous

Tekniikkaa 3 voi nimittää joko pelottomuus- tai rentoustekniikaksi. Harjoitan sitä asennoitumalla niin, että potentiaalisesti-tuskallinen aistimus saa rauhassa olla. En pyri välttämään aistimuksen huomaamistakaan. Luotan siihen, ettei aistimus muodostu tuskalliseksi.
Tästä seuraa, että en jännitä kivun vaivaaman ruumiinosan lihaksia niin kuin tekisin pelätessäni kivun jatkumista. Tämä on olennaista kivunhallinnalle.
Kuitenkin: aistimusten "suvaitseminen" ei aina yksin laukaise lihasjännitystä niin täydellisesti, että kipu talttuisi. Usein lihasten rentouttamiseen on vartavasten pyrittävä.
Kokemukseni mukaan on varminta rentouttaa koko ruumiinosa, jossa kipukohta sijaitsee. Jos kipu esimerkiksi on jossakin kohtaa olkavartta, koko olkavarren lihakset on päästettävä rennoiksi.
Lihasten rentouttamiseen pätee periaatteessa sama kuin havainnoinnin lopettamiseen (tekniikka 2): on vain lopetettava pyrkiminen lihasten jännittämiseen. Jännityspyrkimykset näyttävät tosin usein olevan tiedostamattomia, muiden pyrkimysten sivutuotteita (kuten pyrkimyksen valppaaseen havainnointiin tai itsen erossapitämiseen jostakin pelätystä tai inhotusta). Siksi on syytä "kuulostella", onko lihaksessa jännitystä, ennen kuin rentousaste todetaan tyydyttäväksi.
Rentoustekniikkaa käytettäessä on myös syytä välttää sellaisia urheilusuorituksia ja asentoja, jotka edellyttävät kivun vaivaaman ruumiinosan jännittämistä. Ja oleskelua kylmissä paikoissa.

Tekniikka 3: miksi se toimii

Rentoustekniikka hävittää kivun, koska jännityksen vähentäminen on huomion vähentämistä.
Antaessani jonkin ruumiinosani valahtaa rennoksi (=veltoksi6) menetän taipumukseni huomioida intensiivisesti kyseisen ruumiinosan tuntoaistimuksia.
Ruumiinosan ollessa rentona koen, että huomioni ei saa otetta siinä esiintyvistä aistimuksista. Minulta katoaa tunne aistimusten otteessaolemisesta - tunne kuin tarkkailemiani aistimuksia ympäröisi kiinteä rengas, jota voin helposti siirrellä (tarkentaa huomioni haluamaani paikkaan).
Huomioni polttopiste tuntuu leijuvan ruumiinosan läpi kapeaa, mutkittelevaa rataa pitkin. Niin kapeaa, että huomio epätodennäköisesti osuukaan kipuaistimuksiin. -Tällöin koen, että minulta puuttuu aistimus ruumiinosasta kokonaisuudessaan. Ainakaan en aisti ruumiinosaa kiinteänä, koossaolevana ja kerralla kokonaisuudessaan. Ellei ruumiinosan kokonaisaistimuksen hajoamista tapahdu itsestään (ja kipu jatkuu), sitä kannattaa tavoitella rentouttamalla lihaksia entisestään.
Huomioni liikkuu leijuen, ilmavasti, aistimusten lävitse tai luokse. Huomion kiinteä ote tuntuu kadonneen. Nyt en luonnostani tartu aistimuksiini, ota niistä otetta huomiollani. Silloin en myöskään odota saman aistimuslaadun huomioinnin jatkamista, mikä tuottaisi kivunkokemuksia.
Kun sitävastoin jännitän jotakin ruumiinosaani, huomaan salamannopeasti siihen ilmaantuvat uudet aistimukset. Minun on myös helppo kohdistaa huomioni haluamaani pisteeseen. Tähän liittyy jämäkkä otteentunne. Voisi sanoa, että jännitys antaa minulle otteen huomioni polttopisteestä.
Kaiken kaikkiaan: lihasjännityksen vähetessä huomiointikin veltostuu.

6 "Rentous" tarkoittaa vain velttoutta, mutta myönteisenä, tavoiteltavana nähtyä velttoutta. Eikö niin?

Tekniikka 3: uskallus rentoutua

Lihasten rennoiksipäästäminen kivun aikana vaatii tietyn kynnyksen ylittämistä: kipua tuntiessani olen taipuvainen jännittämään kipukohdan lihaksia. Koen, että en voi antaa kivun vaivaaman ruumiinosan vain olla niin kuin se on. Minun täytyy pitää ruumiinosaa otteessani (jonka koen saavani lihaksiani jännittämällä), että voisin edes yrittää vaikuttaa kipuun.
Pystyn ylittämään tämän kynnyksen, jos vain luotan siihen, että rentous poistaa kärsimyksen. Tai jos edes päätän kokeilla, poistaako se. Minun on vain päätettävä pitää lihakseni rentoina, tuli mitä tuli (äkillisiä aistimuksia. On muistettava, etteivät kipuaistimukset vielä merkitse kärsimystä).
On helppoa havaita, onko lihaksessa jännitystä, ja pitääkö sitä siis rentouttaa lisää. Lihaksen rentouttaminenkin on kohtuullisen helppoa. Toisinaan, kokiessani sen tavallista vaikeammaksi, olen pystynyt helpottamaan sitä pyrkimällä pitämään lihaksen aivan litteänä ja luunmyötäisenä.

Tekniikka 3: tekniikan tehostaminen ongelmatilanteissa

Rentoustekniikka on uusin tahollani keksimäni kivunhallintatekniikka, joten kokemukseni sen käytöstä on vähäisintä. Aivan viime aikoihin asti se ei kaikissa tilanteissa ole onnistunut poistamaan kipujani tai muita tuskallisia aistimuksiani.
Vaikutelmani on ollut, että toisinaan jo lihastonukseni antaa minulle napakan otteen aistimuksistani, joka kallistaa huomiotani kiinnittymään kipuaistimuksiinikin.
Tekniikan toimivuus on kuitenkin häkellyttävästi parantunut alettuani
a) tavoitella ruumiinosan kokonaisaistimuksen hajoamista lisärentouden avulla, tai
b) liittää tekniikkaan "aistimus saa olla ja tuntua" -lähtökohdan. (Kuvasin tätä jo kahdessa ensimmäisessä kappaleessa, mutta minulle se on uusi modifikaatio.) Hyväksyessäni kipuaistimuksen tmv. jännitys ei voimista otetta huomiostani. Silloin voin jopa itse siirtää huomioni aistimukseen ilman tuskallisen kokemuksen vaaraa.
Näitä keinoja käyttäessäni tekniikka on purrut jopa kutinaan, jolla on aikaisemmin ollut tuskallisista aistimuksista heikoin vaste tähän tekniikkaan. (Paljastan: on olemassa toinenkin tehokas kutinanhallintatekniikka: raapiminen.)
Nämä modifikaatiot ovat siksi uusia, etten vielä ole saanut montaa tilaisuutta testata niiden tehoa kipuihin. Mutta onhan kutinakin tuskallinen aistimus - siihen on vain olemassa nopea lääke. Kivunsyntyteoriani mukaan kaikki tuskalliset aistimukset syntyvät samalla perusmekanismilla, joten voisi odottaa niiden myös talttuvan samoilla keinoilla.
-Käytettyäni tekniikkaa uusissa muodoissaan olen huomannut, että kutina syntyy useiden lähekkäisten pisteiden aistimuksista. (Tämä näyttäisi pätevän myös joihinkin kiputyyppeihin.) Jos huomioni osuu vain yhteen pisteeseen (ruumiinosan kokonaisaistimuksen hajotessa), tuskallista kutinankokemusta ei synny. Aistimus muuttuu jopa nautittavaksi. Joidenkin aistimustemme tuskallisuus syntyy siis ilmeisesti suuremman aistimus"kuvion" samanlaisenajatkumisen odotuksesta.
Itse näkisin rentoustekniikan uudet muodot paljon lupaavina. Mutta kaiken varalta: jos tekniikka jossakin tilanteessa ei riitä poistamaan kipua, sen voi yhdistää laiskaan muotoon liikkeen seuraamisesta (tekniikka 1). Esimerkiksi kuvitellun lihaksesta alkavan liikkeen. Tämä yhdistelmä muuten tekee euforisen onnelliseksi. Kokeilkaa, jos haluatte valaistua.

Tekniikka 3: lisävahvuuksia ja -ominaisuuksia

Kokemusteni vähäisyyden johdosta en - ikävä sanoa - voi luvata varmasti, että rentoustekniikka tehoaisi kaikkiin kipuihin. Kuitenkin: vaikka tekniikka ehkä (en tiedä) on epävarma kivunhallintakeino, se on aina kokeilemisen arvoinen, koska on helppokäyttöinen ja jättää mielen vapaaksi melkein normaaliin elämään ja toimintaan. Sitä käytettäessä muiden asioiden tarkkailu on hidastunutta, mutta mahdollista. (Niin ainakin silloin, kun lihasten rentouttaminen ei ole vaativimmillaan = lihastonus korkeimmillaan.)
Myös: usein rentoustekniikka on poistanut kipuni sekunn(e)issa täysin, jopa kipuaistimukset. En sano: "tai tietoisuuteni niistä", koska olen pystynyt havainnoimaan kipuaistimusten paikkaa tuntematta enää kipuaistimuksia.
Kipuaistimusten häviäminen viittaa siihen, että rentoustekniikka vaikuttaa muutakin kautta kuin veltostuttamalla huomiointia tai pienentämällä aistimuskokonaisuuksia. Ehkä verenkierto lisääntyy rentona pidetyssä ruumiinosassa niin, että pienet kudosvauriot paranevat? Tai ehkä jotkin kivut johtuvat juuri lihasjännityksistä? Tai (mikä oikeastaan on jälkimmäisen selityksen alatapaus) ehkä joidenkin kiputyyppien synnyssä olennaiset hormoni- tai välittäjäainetasot muuttuvat rentouden vaikutuksesta? No - nämä ovat tekniikoiden käyttäjälle yhdentekeviä ja itselleni ikävystyttäviä fysiologisia kysymyksiä. Tutkikoot tutkijat, jos näkevät aiheelliseksi.