Miksi jotakin eikä ei-mitään?

 Muun muassa Gottfried Leibniz (1646-1716) on kysynyt, miksi on olemassa jotakin ennemmin kuin ei mitään. (Tätä on pidetty metafysiikan perustavimpana kysymyksenä.) Muut ovat lisänneet: "miksi nähdä olemassaolon vaiva?".

Itse vastaisin: jos sekä olemassaolo että olemattomuus ovat (loogisesti) mahdollisia, olemassaololla ei ole syytä - se vain sattuu olemaan.

Mutta olisiko niin, että olemassaolo on (loogisesti) välttämätöntä?

Nuorena ajattelin (enää en ole asiasta varma), että olemassaolo on välttämätöntä, koska täytyy olla jonkinlainen tilanne, eikä olemattomuus olisi minkäänlaista. No - jätän ajatuksen pohdittavaksi.

Entä "olemassaolon vaiva"? Jos ainetta (tai muita olioita) on olemassa, eikö helpointa ole sen olemassapysyminen sellaisenaan? Sartrekin sanoi olemassaolevan pysyvän olemassa "vain laiskuuttaan".

Toisaalta: kaikki ei pysy olemassa sellaisenaan, laiskimmmalla mahdollisella tavalla. Maailmassa (varmimmin: tajunnoissamme) tapahtuu liikettä ja muita muutoksia.

Tekeekö jokin muutoksen loogisesti välttämättömäksi? Vai tapahtuuko muutoskin vain siksi, että se on mahdollista (yhtä lailla kuin muuttumattomuus)?

Minulle tämä on ollut vaikein metafyysinen kysymys - en ole keksinyt siihen vakuuttavaa, ilmeisen oikeaa vastausta.

Mutta voisiko olla näin: kaikki olemassaoleva pysyy (laiskuuttaan!) mahdollisimman samanlaisena, mutta liike on yksi samanapysyvistä asioista? (Koska alussa sattui tapahtumaan liikettä, sitä on jatkossakin?)

Vai onko liike välttämätöntä sille, että pisteet ovat eri suunnissa suhteessa toisiinsa?

Muualla tässä blogissa olen puolustanut näkemystä, että "ylhäällä" ja "alhaalla" näkymisen kokemus edellyttää katseen liikkumista (alhaalta ylös). Olisiko tästä työstettävissä liikkeen välttämättömyyden teoria?

Lyhyesti eternalismia (ajan harhaluonnetta) vastaan

(toivottavasti edellistä versiota selkeämpi)

Eternalismi on kanta, jonka mukaan kokemuksemme ajan kulumisesta (tilanteiden muuttumisesta?)* on illuusio - ja kaikki on tosiasiassa olemassa yhtäaikaa.

Presentismi on vastakkainen kanta, jonka mukaan tilanteet todella muuttuvat (tai tilanteet aiheuttavat niitä seuraavia tilanteita). Tämä on meille intuitiivisesti uskottavampi kanta, koska koemme ajan kuluneen ja kuluvan. Mehän pystymme muistamaan (1) kaukaisempia, täysin ohi menneitä tilanteita (2) juuri menneitä tilanteita - esimerkiksi sen, että näkemämme pyörivä pallo oli äsken paikassa A (kun nyt näemme sen paikassa B, jolloin koemme enemmän tai vähemmän välittömästi pallon liikkeen).

Vastaavalla tavalla koemme muita muutoksia siinä, mitä aistimme ympärillämme - eli tilanteiden muuttumista toisiksi - eli ajan kulumista.

Einsteinin ja Kantin on ainakin tulkittu kannattaneen vastakkaista kantaa - sitä että aika ei tosiasiassa kulu. Eikö kuitenkin ole ilmeistä, että ainakin kokemuksemme muuttuvat (aika kuluu niissä)?

Jos aineellinen todellisuus tai kokemuksemme eivät tosiasiassa muutu, pitäisi ainakin voida selittää, mistä illuusio niiden muuttumisesta syntyy. Moni on puhunut tästä ennen minua. Haluankin tässä esittää toisen argumentin ajan harhaluonnetta vastaan.

Meistä ainakin näyttää siltä, että jokainen meistä osaa asioita sen jälkeen, kun on oppinut ne, mutta ei sitä ennen. Mutta miten oppiminen olisi mahdollista (tai edes tarpeellista), jos kaikki olisi oikeasti olemassa yhtäaikaa?

Ja miksi meistä näyttäisi niin johdonmukaisesti siltä, että osaamme asioita vasta tietyn hetken jälkeen, jos niin ei todella olisi?

Nämä kysymykset tekevät minusta ilmeiseksi, että jotkin tapahtumat vaikuttavat toisiin ("myöhempiin") ainakin meidän mielissämme ja/tai aivoissamme - eli ajan kuluminen on tosiasia.

-Yritän vielä selventää asiaa. Käy järkeen, että edeltävät tapahtumat (oppimiset) vaikuttavat myöhempiin (osaamisiin). Mutta jos kaikki tapahtuu "todellisuudessa" yhtäaikaa, mistä syntyy se säännönmukainen harhamme, että tiedämme ja osaamme asioita (kieliä, matematiikkaa, polkupyöräilyä...) vasta (usein aina) sen jälkeen**, kun olemme tutustuneet niihin?

* Vaikka aikaa voisi olla ilman muutoksia (puhtaana kestona), ainakaan muutoksia ei ole ilman aikaa.

** Silloin, kun meillä on tutustumistapahtuma muistissamme.