Muun muassa Gottfried Leibniz (1646-1716) on kysynyt, miksi on olemassa jotakin ennemmin kuin ei mitään. (Tätä on pidetty metafysiikan perustavimpana kysymyksenä.) Muut ovat lisänneet: "miksi nähdä olemassaolon vaiva?".
Itse vastaisin: jos sekä olemassaolo että olemattomuus ovat (loogisesti) mahdollisia, olemassaololla ei ole syytä - se vain sattuu olemaan.
Mutta olisiko niin, että olemassaolo on (loogisesti) välttämätöntä?
Nuorena ajattelin (enää en ole asiasta varma), että olemassaolo on välttämätöntä, koska täytyy olla jonkinlainen tilanne, eikä olemattomuus olisi minkäänlaista. No - jätän ajatuksen pohdittavaksi.
Entä "olemassaolon vaiva"? Jos ainetta (tai muita olioita) on olemassa, eikö helpointa ole sen olemassapysyminen sellaisenaan? Sartrekin sanoi olemassaolevan pysyvän olemassa "vain laiskuuttaan".
Toisaalta: kaikki ei pysy olemassa sellaisenaan, laiskimmmalla mahdollisella tavalla. Maailmassa (varmimmin: tajunnoissamme) tapahtuu liikettä ja muita muutoksia.
Tekeekö jokin muutoksen loogisesti välttämättömäksi? Vai tapahtuuko muutoskin vain siksi, että se on mahdollista (yhtä lailla kuin muuttumattomuus)?
Minulle tämä on ollut vaikein metafyysinen kysymys - en ole keksinyt siihen vakuuttavaa, ilmeisen oikeaa vastausta.
Mutta voisiko olla näin: kaikki olemassaoleva pysyy (laiskuuttaan!) mahdollisimman samanlaisena, mutta liike on yksi samanapysyvistä asioista? (Koska alussa sattui tapahtumaan liikettä, sitä on jatkossakin?)
Vai onko liike välttämätöntä sille, että pisteet ovat eri suunnissa suhteessa toisiinsa?
Muualla tässä blogissa olen puolustanut näkemystä, että "ylhäällä" ja "alhaalla" näkymisen kokemus edellyttää katseen liikkumista (alhaalta ylös). Olisiko tästä työstettävissä liikkeen välttämättömyyden teoria?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti