Ihmisyys arvokkaampaa kuin onnellisuus?

 Tekstissäni "Oikean ja väärän tosiasiat" (sekä lyhyemmissä moraaliteksteissäni) päädyn väittämään, että asioiden "tulee olla" (moraalisessa mielessä) niin ja niin silloin, kun joku/jokin haluaa, että asiat ovat niin ja niin. Tärkeää on se mitä halutaan; tärkeintä on se mitä halutaan pakottavimmin.

John Stuart Mill on esittänyt tähän(kin) sopivan vastaväitteen: hän olisi mieluummin onneton Sokrates kuin onnellinen sika - joten on arvokkaampaa ja tavoiteltavampaa olla älykäs (tai muussa mielessä Sokrateen kaltainen) kuin olla onnellinen.

Itse vastaan tähän: ajatellessani vaihtoehtoja "onneton Sokrates" ja "onnellinen sika" saatan pitää tavoiteltavampana vaihtoehtoa "onneton Sokrates" (en haluaisi luopua älystäni tai moraalisesta tai filosofisesta tiedostavuudestani tms.).

Mutta jos tosiasiassa olisin* onneton Sokrates, haluaisin päästä eroon onnettomuudestani. Tosiasialliseen "onnettomaan Sokrateuteen" liittyisi halu päästä onnettomuudesta - pakottava halu ainakin jos onnettomuus olisi sietämätöntä tuskaa.

En tarkoita, että tosiasiallisiin tilanteisiin liittyvät halut olisivat moraalisessa mielessä ratkaisevia. Uskon vain, että tosiasialliseen onnettomuuteen liittyvä halu on pakottavampaa kuin eri vaihtoehtojen puntarointiin liittyvä parempanapitäminen ja halu/toive. Pidän siis kiinni ajatuksesta: onnellisuus ja kärsimyksen puuttuminen on tärkeintä. (Jos olisin kaikkivaltias Jumala, muuttaisin kärsivät ihmiset sioiksi, mikäli tämä olisi ainoa keino tehdä heidät onnellisiksi.)

* En puutu tässä kysymykseen, missä mielessä minä voisin olla Sokrates - olla yhtäaikaa (jossakin mielessä) minä ja Sokrates.

Mielen synty mielettömyydestä, aistimuslaadun laaduttomuudesta? (emergenssistä)

-Lyhennelty poiminta tekstistä "Lyhyt ehdotus todellisuudeksi", maalis 16; luvut 5 - 5.2

"Emergenssillä" viitattaneen mielenfilosofiassa useimmiten siihen, että laaduttomasta aineesta (aivosähkötapahtumista?) syntyy laatuja (kuten punaista - useimmiten punaisenkokemuksia) ja/tai siihen, että ei-kokemusluonteisesta aineesta syntyy tietoisuus (kokemuksia). Tässä(kin) tekstissä käsittelen melkein vain laadun syntyä laaduttomasta.

(Vahvalla) emergenssillä tarkoitetaan nähdäkseni tässä yhteydessä: (1) aivosolukompleksi/aivosähkötapahtuma A on ajateltavissa* ilman kokemuslaatua K (2) aivosolukompleksi (jne.) A tekee välttämättömäksi kokemuslaadun K (3) aivosolukompleksi A on jossakin mielessä yhtä kuin kokemuslaatu K - ei "putkauta sitä sisuksistaan" (niin että K pysyisi olemassa A:n lakatessakin) tai muutu siksi niin, että K syntyisi A:n tilalle. Voisi ehkä sanoa: aivosolukompleksi A muodostaa kokemuslaadun K tai on kokemuslaadun K aineksena (jatkossa käytän muitakin muotoiluja).

Voisivatko aistimuslaadut syntyä emergentisti laaduttomien (tai edes laadullisten) aine-elementtien suhteesta?

Yleensä ajatellaan, että aistimuslaadut syntyvät aineen monimutkaistumisesta (hermostoiksi). Kari Enqvist (1998) puolestaan puhuu siitä, että monimutkaisen aineen karkeistunut havaitseminen tuottaa aistimuslaadut. (Nämä eivät nähdäkseni ole toisensa poissulkevia mahdollisuuksia: voi olla, että monimutkaista hermostoa tarvitaan karkeistuneeseen aineen havaitsemiseen.) Seuraavassa puhun siitä, onko aistimuslaatujen synty nimenomaan karkeistumisen kautta mahdollista, mutta vastaavalla järkeilyllä selviää, voivatko aistimuslaaadut syntyä monimutkaistumisen kauttta.

"Karkeistunut kokemus" tarkoittanee: se, mikä on reaalisessa maailmassa (aistimustemme aiheuttajien joukossa) monta, koetaan yhtenä. ("Karkeistuneeksi" voidaan toki kutsua mitä tahansa havaintoa, joka on informaatioköyhempi kuin aistimen ulkopuolinen fysikaalinen tilanne, mutta keskityn nyt sellaiseen karkeistumiseen, joka voisi tuottaa aistimuslaatuja.) (3) Suurempi joukko koetaan yhtenä, mahdollisesti uudenlaatuisena (4) eri tiheydet koetaan erilaatuisina yksinä. Seuraavassa annan esimerkkejä vain tiheyksien karkeistuneesta kokemisesta. Jotta asia olisi kuviteltavissa, puhun samanlaatuisten (en laaduttomien) elementtien, väripisteiden, tiheyksistä.

Voidaan kuvitella, että silmän tappisolurypäs lähettää aivoihin syötteen, jossa on tietty määrä valkoisia pisteitä tietynkokoisella kentällä (alueella). Ja että aivot "kohtelevat kenttää yhtenä elementtinä" - siitä ei synny monen valkoisen pisteen kokemista, vaan (sanottakoon) yhden punaisen. Valkopisteiden tiheys ratkaisee, minkä värin aistija kokee. Nyt: voiko olla tietyntiheyksinen valkopistekenttä, ellei valkopisteiden välissä ole toista väriä? Eikö uuden laadun synty siis edellytä jopa kahta peruslaatua (vrt. perusväri)? Tästä ainakin syntyisi filosofisia ongelmia kylliksi ensitarpeisiin.

Toinen mahdollinen karkeistumismekanismi on, että hermopäätteen monesta ajallisesti peräkkäisestä syötteestä syntyy yksi aistimuselementti. Ratkaisevaa on nyt valkopisteiden ajallinen tiheys (vrt. äänenkorkeuksien oletettu riippuvuus ilman värähtelytiheydestä). Mutta jälleen: eikö valkopisteiden täyttä harvempi tiheys edellytä, että niiden esiintymishetkien välissä esiintyy toisenlaatuisia pisteitä? Voiko olla hetki (tilanne), johon ei sisälly mitään - laatua tai laadutonta elementtiä? Emergenssi samanlaatuisten (tai laaduttomien) tiheyden karkeistuneen kokemuksen kautta on mahdotonta, ellemme postuloi ei-mistään koostuvaa aikaa tai tilaa. Huomattakoon: hetkiä tai paikkoja, jotka eivät muodostu edes laaduttomista elementeistä. Voiko laaduton erota ei-mistään?

En paneudu tässä syvemmin laaduttoman hetken tai aineen mahdollisuuteen. (Laaduttoman aineen todistan mielestäni mahdottomaksi tekstissä "Aine koostuu välttämättä laaduista", marras 2020.) Ajatuksessa uuden laadun emergoitumisesta kahdesta alkeellisemmasta laadustakin on riittävästi ongelmia. Käsittelen seuraavaksi niitä. (Koska on mahdotonta kuvitella jotakin laadutonta, tarkastelen edelleen laadun syntyä toisesta laadusta - tai toisista laaduista.)

Laatujen emergenssi laaduista

Oletettakoon, että musta ja valkoinen sekoittuvat avaruudellisesti punaiseksi (tietty valkopisteiden tiheys aistitaan punaisena). Nyt: jos punaisenkokemuksen lisäksi on olemassa ei-kokemusluonteinen (tai kokemusluonteinenkin) musta-valkopistekenttä, missä mielessä punaisenaistimus on kokemus musta-valkopistekentästä - missä mielessä musta-valkopistekenttä ja punaisenaistimus ovat sama olio? Ja jos punaisenaistimus on sekoitus, missä mielessä punaisenaistimuksessa on toisenvärisiä elementtejä? Mitä yleensä tarkoittaa, että aivot kohtelevat monen pisteen kenttää yhtenä uudenlaatuisena pisteenä tai tulkitsevat kentän uudenlaatuiseksi pisteeksi?

Aistimisen yhteydessä "tulkinta" merkitsee vähintään: (5) on olemassa syöte (6) on olemassa aistimus (7) edellinen ja jokin hermostotapahtuma aikaaansaavat jälkimmäisen. Nämä ehdot täyttyvät, jos musta-valkopistekenttäsyöte aktivoi aistimessa valmiina olevan punaisenaistimuspisteen (syöksee sen aivoihin, jotka liittävät sen kompleksisempaan kokonaisuuteen, "aistijan tajuntaan"). Emergenssin ideaan kuuluu kuitenkin, että aistimissa tai aivoissa ei ole mitään aistimusvarastoja - aistimusten alkuperä on aineessa ja vain aineessa. Ellei hermostossa ole aistimusvarastoja, mitä lisää hermosto voi tuoda aistinsyötteisiin? Ehkä järjestyksen - avaruudellisen ja/tai ajallisen. (Järjestyksen, jonka yksilö havaitsee.)

Uudelleen: missä mielessä aivot voivat "tulkita" monen pisteen kentän yhdeksi pisteeksi? "Pistekentän kokeminen yhtenä pisteenä" voisi mielekkäästi tarkoittaa, että aivot "noteeraavat" kentästä vain yhden pisteen (liittävät vain sen aistijan kokemuskokonaisuuteen). Tällöin aistija näkee jotakin juuri puheenaolevasta kentästä. Mutta tällöin piste ei ole uudenlaatuinen.

Siis: miten aivot voivat tulkita monen pisteen kentän yhdeksi uudenlaatuiseksi pisteeksi? Yhtä hyvin: miten aivot voivat muuttaa musta-valkopistekentän punaisenaistimukseksi - luoda punaisenaistimuksen, jossa mustat ja valkoiset pisteet ovat aineksena?

Missä mielessä punaisenaistimus on sekoittunut tai koostuu musta- ja valkopisteistä, jos aistija ei näe punaisessa musta- ja valkopisteitä? Aistimusta voidaan pitää uudelleentulkittuna syötteenä vain jos aistimus on uudelleenjärjestetty syöte (olettaen, että aistimuslaatuvarastoja ei ole). Mutta onko mikään musta-valkokentän järjestys punaista?

Voivatko aistimuslaadut olla edes peruslaatujen sekoituksia? Ovatko kaikki aistimuslaatumme välttämättä elementaarisia ja olemassa jo reaalisessa maailmassa (aistimustemme aiheuttajamaailmassa)? 

Oma vastaukseni on: sekalaatu on mahdollinen vain jos voidaan sanoa, että sekalaadun aistimus sisältää peruslaatujen aistimukset. Esimerkiksi violetinaistimus sinisen ja punaisen aistimukset. Vastaväitteeksi ei kelpaa: tietoinen violetinaistimus voisi rakentua tiedottoman aineen sinisestä ja punaisesta. Violetinaistimus koostuu sinisestä ja punaisesta vain jos siinä on sinistä ja punaista. Vain jos violetin näkeminen on sinisen ja punaisen näkemistä. Muussa tapauksessa kyseessä ei ole sekoitus, vaan uusi itsenäinen olio (tai mahdollisesti transformaatio).

Emergenssi peruslaaduista sekalaaduksi on totta vain jos aistija näkee sekä sekalaadun että sen koostumisen peruslaaduista. Onko violetin näkeminen tällaista? Näemmekö, että violetissa on sinistä ja punaista? Näemmekö sen jo ennen kuin meillä on kokemusta värien sekoittamisesta? (Jos emme, ratkaiseeko tämä mitään?)

-Tietoisuuden (kokemuksen) emergentistä synnystä sanon vain tämän verran: kokemusluonteisen ja ei-kokemusluonteisen (esimerkiksi) väriläiskän eroa ei voida kuvitella eikä määritellä. Ei-laatuakaan ei voida kuvitella eikä määritellä, mutta tiedämme sentään, että ei-laatu ei ole punainen, ruusuntuoksuinen jne. Ei-kokemuksen ja kokemuksen mielikuvamme sen sijaan ovat täysin samanlaisia. En voi nähdä mielessäni punaisen läiskän ei-kokemusta - mielikuvani on kokemus, siinä punainen ilmenee. Ellei mielessäni ole punaisen ilmenemää, mielessäni ei ole punaista ensinkään. En voi kuvitella punaisen (tai minkään muunkaan laadun tai laatuyhdistelmän) ei-kokemusta. Hahmottamattomuuden ja määrittelemättömyyden vuoksi emme voi edes alkaa tarkastella älyllisesti muutosta ei-kokemuksesta kokemukseen. Emme tiedä, onko ei-itsessään-koettuus yhdistettävissä olemassaoloon ja jos on, onko muutos ei-kokemuksesta kokemukseen se kiistattoman vahvaemergentti muutos ("kvanttihyppy"), jona sitä yleisehkösti pidetään. 

* Myönnän, etten pysty kuvittelemaan laadutonta jotakin - sitä yrittäessäni tulen kuvitelleeksi jotakin valkoista ja harmaaääriviivaista - mutta voin ajatella, että on jotakin millä ei ole laatua (muodostaa siitä idean negaation avulla). Siten voin tiedostaa, että punaisuus tai mikä tahansa laatu, jonka emergenttiä syntyä puntaroin, on erilaista kuin mahdolliset laaduttomat elementit olisivat. Toinen on siis ajateltavissa ilman toista.