Hajahuomioita syyn ja seurauksen käsitteistä

David Humen mukaan tarkoitamme "syyllä ja seurauksella"* vain sitä, että tietynlaista tapahtumaa aina seuraa tietty toisenlainen tapahtuma. (Esimerkiksi sitä, että tulitikun raapaisua kuivaan pintaan ja happipitoisessa ympäristössä aina seuraa liekin leimahdus.) Hume perustelee asiaa sillä, että syyn ja seurauksen käsitteet (kuten kaikki muutkin käsitteet) ovat välttämättä syntyneet havainnoistamme - ja "syy- ja seuraustapahtumien" tapauksessa kaikki, mitä voimme havaita, on se että tapahtumaa tyyppiä X on (aina tähän asti) seurannut tapahtuma tyyppiä Y. (Humen mukaan emme havaitse tämän kummempaa "välttämättömyyttä" seuraustapahtumien syntyyn.)
   Omasta mielestäni on ilmeistä, että kuvitellessani syy- ja seuraustapahtuman en kuvittele vain sitä, että X:ää aina seuraa Y. Jos kuvittelen vain tämän, koen että X ja Y tapahtuvat (jotenkin) toisistaan irrallisina - en koe kuvittelevani syytä ja seurausta. Kuitenkin vaikuttaa ilmeiseltä, että syyn ja seurauksen käsitteet ovat peräisin havainnoista. Miten ristiriita on sovitettavissa?
   Esitän: kuvitellessani, että tulitikun raapaisu aiheuttaa liekin syttymisen, en kuvittele vain kahta toisiaan säännöllisesti seuraavaa tapahtumaa. Kuvittelen että jokaisella tikun raapaisulla on se ominaisuus, että siitä putkahtaa liekki.
   Minulla on visuaalinen mielikuva, jossa liekki syntyy tikun raapaisupaikasta. Tätä väitän meidän (jos muut ovat minun kaltaisiani) mielessämme tarkoittavan sillä, että Y syntyy X:stä, ei vain X:n jälkeen: sitä, että X:llä on se pysyvä ominaisuus, että sitä ja sen paikalla aina seuraa Y. Se, että Y putkahtaa X:stä, sitoo mielessäni X:n ja Y:n yhteen niin, että en koe X:ää ja Y:tä irrallisina. (Uskon ainakin, että "syyn" ja "seurauksen" käsitteet ovat syntyneet tällaisten putkahdusten kokemuksista _ vasta myöhemmin on kehittynyt kaukovaikutuksen, kuten painovoiman, käsite.)

* milloin syy edeltää seurausta - ei esim. loogisesti välttämättömällä "seurauksella".

toinen huomio

Edeltävätkö syytapahtumat aina seuraustapahtumia, vai ovatko tapahtumat (joskus) samanaikaisia? (En vieläkään tarkoita ilmeisellä tavalla loogisia syitä ja seurauksia.)
   Jos syytapahtuma ja seuraustapahtuma olisivat kokonaan samanaikaisia, emme pystyisi erottamaan toista syytapahtumaksi. Käytännössä, kuten tulitikun raapaisun tapauksessa, ongelmaa ei välttämättä ole. Pystymme tosin näkemään, että liekki syttyy silloin - (suunnilleen) samaan aikaan - kun tikku koskettaa raapaisupintaa. Mutta aluksi näemme, että tikku lähestyy raapaisupintaa. Siksi meistä näyttää ilmeiseltä, että tikun raapaisu on syytapahtuma ja liekki seuraustapahtuma, ei kääntäen.

kolmas huomio

Mitä tarkoittaa "välttämätön seuraus" (se, että Y välttämättä seuraa X:ää)? Nyt en ota huomioon merkitystä "Y seuraa aina (=käytännössä väistämättä) X:ää". Puhun siitä, miten X:n esiintyminen voi pakottaa Y:n esiintymään.
   Väitän, että meillä on vain yksi "välttämättömän seurauksen" käsite - pystymme näkemään vain yhden tavan, jolla X:n oleminen voi pakottaa Y:n olemaan. Tämä tapa on looginen välttämättömyys.
   Esimerkkinä: jos 1) Esko on ollut Pudasjärvellä lauantaina klo 19 ja 2) jokaista ihmistä on vain yksi kappale, niin 3) Esko on välttämättä syytön Helsingissä lauantaina klo 19 tapahtuneeseen (konkreettiseen) murhatekoon. Loogisten välttämättömyyksien tapauksessa pystymme näkemään, miten asiaintila X pakottaa asiaintilan Y esiintymään (tai asiaintilat X ja Y asiaintilan Y esiintymään). Tällöin pystymme siis ymmärtämään, mitä on "pakko" tai "välttämättömyys".
   Vanhemmassa syyseuraussuhdetta käsittelevässä tekstissäni väitin, että toinen tapa nähdä välttämättömyys on intuitiivinen välttämättömyyden näkeminen. Kuitenkin: "intuitiivisella välttämättömyyden näkemisellä" tarkoitettaneen sitä, että koemme näkevämme että Y esiintyy väistämättä, mutta emme osaa selittää, mistä tämä seuraa. Jos näin on, intuitiivista välttämättömyyden näkemistä ei voi sanoa sen näkemiseksi, että X pakottaa Y:n olemaan. Siksi uskon nyttemmin, että Wittgenstein oli oikeassa sanoessaan, että looginen välttämättömyys on ainoa välttämättömyys. Itse sanon: loogisen välttämättömyyden käsite on ainoa välttämättömyyden käsitteemme - ainoa, mitä voimme ymmärtää "välttämättömyydellä". Tapahtuma X voi tehdä tapahtuman Y välttämättömäksi ("aiheuttaa" Y:n) vain olemalla sen looginen syy.

neljäs huomio

Onko mahdollista, että tilanne X tekee loogisesti välttämättömäksi sitä seuraavan tilanteen Y?
   Ensiajattelemalla näyttää ilmeiseltä, että mikään tilanne ei voi tehdä loogisesti välttämättömäksi sitä seuraavaa, toisenlaista tilannetta. Edeltävä tilanne voisi esiintyä, vaikka sitä seuraisi toinen samanlainen tai (ehkä jopa) ei mikään tilanne. Mikä siis voisi tehdä loogisesti välttämättömäksi sen, että maailmankaikeudessa ja tajunnoissamme tapahtuu muutoksia, kuten liikettä?
   Ainoa vastaus, joka tulee mieleeni, on se mahdollisuus että kokemus väripisteiden vierekkäisyydestä ja (varsinkin) eri suunnista suhteessa toisiinsa edellyttää liikettä. (Puhuin tästä eräässä aiemmassa blogitekstissäni.) Jos 1) tämä on totta ja 2) olioilla ja niiden vierekkäisyydellä on taipumus pysyä olemassa, niin 3) liikkeen on jatkuttava, että vierekkäisyys pysyisi olemassa. (Tekstissäni "Lyhyt ehdotus todellisuudeksi" perustelen käsitystä, että maailmankaikkeus kokonaisuudessaan muodostuu kokemuksista.) Mielestäni tämä mahdollisuus ansaitsee ainakin tulla harkituksi tai muunnelluksi.

Muistiinpanoja elämän tarkoituksesta

Tiede 2/2017 kysyy metafysiikka-artikkelissaan, mikä on elämän tarkoitus. Kysymys sisältää olettamuksen, että elämällä on tarkoitus. Onko sillä?
   Aloitan kysymällä: millä tavalla tarkoitus voi "olla olemassa"? Vastaan: elämällä "on" tarkoitus, jos joku on luonut elämän saavuttaakseen tietyn tarkoituksen. (Tuolin tarkoitus on mahdollistaa mukava istuminen = tuoli on rakennettu mukavan istumisen mahdollistamiseksi.) Useimpien ehdokas täksi "joksikuksi" lienee Jumala.
   Mikä Jumalan tarkoitus elämän olemassaololle voisi olla? Jos Jumala on kaikkivaltias, voisi päätellä, että Hän on onnistunut tarkoituksensa saavuttamisessa - että elämän olemassaolo on johtanut ko. tarkoituksen täyttymiseen. Ehkä elämän tarkoitus siis on elämä? Tai jokin, mikä on ominaista kaikelle elämälle? Tai eri eläjien elämän tarkoitus on jokin, mitä he/ne tosiasiallisesti tekevät tai kokevat elämässään?
   Mutta tätäkö ihmiset tarkoittavat kysyessään, mikä on elämän tarkoitus? (Kerettiläinen ajatus: vaikka Jumala pyrkisikin tiettyyn tarkoituksen luomalla elämän (eläjiä), miksi meidän pitäisi pyrkiä samaan? Onko olemassa objektiivista "pitämistä-olla"?
   Epäilen, että useimmat kysyessään elämän tarkoitusta haluavat tietää, miten heidän pitäisi elää - mitä on tärkeää tehdä, mihin aika kannattaa käyttää. Uskon, että tätä itsekunkin on hyödyllistä välillä pohtia.
   Vaikka elämällä ei olisi Jumalan asettamaa tarkoitusta, ei ole merkityksetöntä, miten elämme. On olemassa tärkeitä = yksilöiden tärkeiksi kokemia asioita. Jokainen kärsimis- ja haluamiskykyinen olento kokee polttavan tärkeäksi oman kärsimyksestä pääsemisensä, onnellisuutensa ja halujensa tyydyttymisen. Jos joku/jokin kokee nämä asiat polttavan tärkeiksi, on olemassa niiden polttava tärkeys (olemassa tajunnassa).
 
-Tekstissäni "Oikean ja väärän tosiasiat" (paranneltu versio englanniksi) perustelen lähemmin sitä, että koettu tärkeys on ainoaa tärkeyttä ja koettu pitäminen-olla (halu) ainoaa pitämistä-olla - tai ainakin: ainoaa, josta kykenemme tietämään ja jonka voimme ottaa toimintamme ohjenuoraksi.