David Hume
katsoi, että aistimus (todelliseksi koettu kokemus) eroaa mielikuvasta
(ei-todelliseksi koetusta kokemuksesta) -- kokemuksena eroaa -- vain siten,
että aistimus/todellisuus koetaan voimakkaampana, eloisampana kuin
mielikuva/ei-todellinen. Tästä olen eri mieltä: (1) Miksi sanoisimme heikkoa
kokemussisältöä (esim. vaikeasti erotettavaa kokemussisältöä, kuten kissan
värisävyä hämärässä) ei-todelliseksi? Ja miksi sanoisimme voimakkaammin koettua
todellisemmaksi? (2) Pystyn havaitsemaan toisenkin eron aistimuksen ja
mielikuvan välillä: huomaan, että mielikuvani pysyy olemassa vain niin kauan,
kuin aktiivisesti kuvittelen sen (tässä yhteydessä on samantekevää, että
mielikuvasta jää muistijälki l. pystyn myöhemmin palauttamaan mieleeni
saman(kaltaisen) mielikuvasisällön). Mielikuva on itse tuotettu (itse
tuotetuksi koettu), aistimus annetusti olemassa mielessäni (annetuksi koettu).
Puhumme "todellisesta" kuvitellun
vastakohtana -- tarkoittaen jotakin, mikä on/pysyy olemassa ilman meidän
toimintaamme("kuvitteluamme")kin.
Hume katsoi myös uskomuksen (että kissa on
aidalla) eroavan pelkästä mielikuvasta (jossa kissa on aidalla) vain siten,
että uskomus on voimakkaampi kokemus (ehkä myös vakaampi, kestävämpi). Tästäkin
olen eri mieltä. Jos kokemuksia on erivahvuisia, miksi meille on niin selvää,
mitkä kokemuksemme edustavat todellisuutta (ovat uskomuksia)? Eikö siinä
tapauksessa olisi olemassa epäselviä rajatapauksia?
Mutta miten uskomus tosiasiassa eroaa
pelkästä mielikuvasta? Mitä tarkoittaa "uskomus" ja
"uskoa"?
Ratkaisua voisi etsiä tästä suunnasta:
ensimmäiset uskomuksemme (totenapitämisemme) ovat vain havaintoja siitä,
että asiat ovat tietyllä tavalla (että ulkona sataa).
Lapsina meille syntyy kuva maailmasta,
kaiken (ilman kuvittelua) olemassaolevan kokonaisuudesta -- aistittavien
asioiden kokonaisuudesta. Ehdotankin: uskomuksemme asiaintiloista ovat vain
(suoria tai epäsuoria, pääteltyjä) havaintoja tai (vääriäkin) vaikutelmia
siitä, että asiaintilat vallitsevat maailmassa (ei kuvitelmissa). Asiaintilan
uskominen on vain asiaintilan näkemistä maailmassa, olemassaolevana. Toisaalta:
uskominen on maailman näkemistä tietynlaisena. Ja uskominen on kokemus sen näkemisestä, miten asiat ovat.
Yhteydenotot
(sms:t) 044-282 2525 (en osaa avata blogin kommenttilaatikkoa).
