tiistai 2. joulukuuta 2014

Aistimuksen ja mielikuvan sekä uskomuksen ja mielikuvan ero

David Hume katsoi, että aistimus (todelliseksi koettu kokemus) eroaa mielikuvasta (ei-todelliseksi koetusta kokemuksesta) -- kokemuksena eroaa -- vain siten, että aistimus/todellisuus koetaan voimakkaampana, eloisampana kuin mielikuva/ei-todellinen. Tästä olen eri mieltä: (1) Miksi sanoisimme heikkoa kokemussisältöä (esim. vaikeasti erotettavaa kokemussisältöä, kuten kissan värisävyä hämärässä) ei-todelliseksi? Ja miksi sanoisimme voimakkaammin koettua todellisemmaksi? (2) Pystyn havaitsemaan toisenkin eron aistimuksen ja mielikuvan välillä: huomaan, että mielikuvani pysyy olemassa vain niin kauan, kuin aktiivisesti kuvittelen sen (tässä yhteydessä on samantekevää, että mielikuvasta jää muistijälki l. pystyn myöhemmin palauttamaan mieleeni saman(kaltaisen) mielikuvasisällön). Mielikuva on itse tuotettu (itse tuotetuksi koettu), aistimus annetusti olemassa mielessäni (annetuksi koettu).
   Puhumme "todellisesta" kuvitellun vastakohtana -- tarkoittaen jotakin, mikä on/pysyy olemassa ilman meidän toimintaamme("kuvitteluamme")kin.
   Hume katsoi myös uskomuksen (että kissa on aidalla) eroavan pelkästä mielikuvasta (jossa kissa on aidalla) vain siten, että uskomus on voimakkaampi kokemus (ehkä myös vakaampi, kestävämpi). Tästäkin olen eri mieltä. Jos kokemuksia on erivahvuisia, miksi meille on niin selvää, mitkä kokemuksemme edustavat todellisuutta (ovat uskomuksia)? Eikö siinä tapauksessa olisi olemassa epäselviä rajatapauksia?
   Mutta miten uskomus tosiasiassa eroaa pelkästä mielikuvasta? Mitä tarkoittaa "uskomus" ja "uskoa"?
   Ratkaisua voisi etsiä tästä suunnasta: ensimmäiset uskomuksemme (totenapitämisemme) ovat vain havaintoja siitä, että asiat ovat tietyllä tavalla (että ulkona sataa).
   Lapsina meille syntyy kuva maailmasta, kaiken (ilman kuvittelua) olemassaolevan kokonaisuudesta -- aistittavien asioiden kokonaisuudesta. Ehdotankin: uskomuksemme asiaintiloista ovat vain (suoria tai epäsuoria, pääteltyjä) havaintoja tai (vääriäkin) vaikutelmia siitä, että asiaintilat vallitsevat maailmassa (ei kuvitelmissa). Asiaintilan uskominen on vain asiaintilan näkemistä maailmassa, olemassaolevana. Toisaalta: uskominen on maailman näkemistä tietynlaisena. Ja uskominen on kokemus sen näkemisestä, miten asiat ovat.


Yhteydenotot (sms:t) 044-282 2525 (en osaa avata blogin kommenttilaatikkoa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti