sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Voiko aistimuslaatu syntyä laaduttomasta aineesta (emergenssistä)

 Tekstiluettelo löytyy kaksi tekstiä tästä alaspäin.

Useimmat (filosofit ja ei-filosofit) näyttäisivät uskovan, että aineen elementeillä (atomeilla, kvarkeilla, aalloilla...) ei ole laatua, kuten punainen tai vihreä, makea tai hapan - vaan että kokemuslaatuja* syntyy vain aivoissa tai hermostoissa. Tätä sanotaan laatujen emergenssiksi laaduttomasta. (Mm. Kari Enqvist on esittänyt, että aine aivojen ulkopuolella on "vain ykkösiä ja nollia".)

Emergenssillä tarkoitetaan sitä, että 1) jollakin kokonaisuudella on ominaisuus, jota osasilla ei ole 2) "uusi" ominaisuus  (tässä: laatu) ei ole vain osien summa 3) "uusi" ominaisuus ei synny niin, että kokonaisuus putkauttaisi sisuksistaan uuden ominaisuuden/olion (punaisen pisteen tms.) - vaan laatu jollakin tavoin muodostuu osasten kokonaisuudesta - ainakin minun sanatajuni mukaan. 

Siitä, että jokin kokonaisuus "putkauttaisi sisältään" jonkin laatupisteen, seuraisi ainakin, että laatupiste pysyisi olemassa, vaikka kokonaisuus (jokin aivosähkötoiminto?) lakkaisi olemasta.

-Huomautan, että tässä tekstissä en puhu muista emergenssin tapauksista kuin laatujen emergentistä synnystä.

Mutta nyt: mitä tarkoittaa, että jokin laatupiste muodostuu sähköisesti aktiivisesta aivosolukompleksista? Mihin voimme viitata laatupisteen osista "muodostumisella", jos emme siihen, että näemme osaset, joista laatupiste muodostuu?

Voimme ehkä nähdä, että violetti pinta tai piste muodostuu sinisestä ja punaisesta. Mutta miten voisimme nähdä, että jokin väripinta muodostuu laaduttomista  pisteistä? Voivatko laaduttomat pisteet edes olla olemassa ja muodostaa laatupisteen, jos niitä ei nähdä?

Mutta voitaisiinko kuvitella, että laaduttomista pisteistä muodostuisi punaista (tai laadullisista ei-punaisista, kuten valkoisista - voimmehan kuvitella vain laadullisia pisteitä)? Siis: olisiko mahdollista, että on olemassa punaisen osasia? Että on punainen läiskä ja sen osaset, jotka ovat kuin nähty läiskä ja sen nähdyt osaset, mutta joita  kukaan ei koe?

Jos laaduttomia ja tyhjiä pisteitä ("ykkösiä ja nollia") on vierekkäin, ne näyttävät (jos miltään) erillisiltä pisteiltä, eivät yhdeltä punapisteeltä/-läiskältä. Entä jos laaduttomat ja tyhjät pisteet ovat päällekkäin, niin kuin sininen ja punainen violetissa? Eikö ole ilmeistä, että laadutonta ja tyhjää sekoittamalla ei synny punaista? Että punainen ei ole jotakin laaduttoman ja tyhjän väliltä?

Sitäpaitsi: entä ajatus aineesta laaduttomina "ykkösinä ja nollina" (jonakin ja tyhjänä)? Jos elementillä ei ole laatua, miten se eroaa tyhjästä? Osittain näistä syistä uskon, että kaikki aine-elementitkin ovat laatuja.

-Olen tutkaillut näitä kysymyksiä tarkemmin pitemmissä teksteissäni emergenssistä, perusteellisimmin "Lyhyt ehdotus todellisuudeksi", maalis 2016. Nyt lukemanne teksti oli lähinnä tiiseri.

*Koettuja tai ei-koettuja, mutta olemassaolevia.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Hajahuomioita lauseiden ja käsitysten totuude(llisuude)sta

Tekstiluettelo löytyy heti tämän tekstin alapuolelta.

Mitä tarkoitamme sanoessamme, että jokin lause tai käsitys on tosi (kuten se että pallo on sininen tai ulkona sataa)? Ensiksi: miten sana "tosi" on alunperin syntynyt?

Sana "tosi" (kuten useimmat sanat*) lienee keksitty tarkoittamaan jotakin, mihin olemme elämässä törmänneet. Minusta vaikuttaa ilmeiseltä, että alunperin (kivikaudella tms.) olemme sanoneet lausetta tai käsitystä todeksi silloin, kun havaitsimme että jokin on niin tai näin - kun meillä oli tietynlainen aistimus (sinisestä pallosta tai siitä, että luolan ulkopuolella sataa). 

Toisin: kun meille ilmeni sininen pallo tms., jonka koimme olevan itsemme ulkopuolella (todellisempi kuin kuvitelmamme).

Alunperin olemme siis (ehkä) sanoneet lausetta/käsitystä todeksi silloin, kun se piti yhtä havainnoitsijan ulkopuoliseksi koetun maailman kanssa ("korrespondoi"** ulkopuolisen maailman kanssa).

Myöhemmin olemme oppineet ajattelemaan, että kaikki meille ilmenevä on mielessämme (osa meitä) - ja että todellinen totuus on mieltemme ulkopuolella.

Mitä tarkoittaa tämä "ulkopuolinen totuus/todellisuus"? Olen taipuvainen vastaamaan: tarkoitamme "oikealla todellisuudella" tai "aineellisella maailmalla" jotakin, mikä aiheuttaa meissä aistimuksia - välittömämmin aivojamme, välillisemmin jotakin, mikä on yhteydessä aivoihimme - valoaaltoja tms.

Tämä näkemys ainakin sopisi yhteen sen tiukassa istuvan uskomuksemme kanssa, että aistimussisältömme (eritoten näköaistimussisältömme) muistuttavat ulkopuolista maailmaa - antavat meille likimääräisesti oikeaa tietoa maailmasta.

Lauseen tai käsityksen "totuus" tarkoittaisi siis sitä, että lause tai käsitys pitää (karkeasti) yhtä aistimustenaiheuttajaolioiden muodostelmien ja niiden muiden ominaisuuksien kanssa. 

Tästä herää ainakin yksi kysymys: jos tosi on jokin, joka pitää yhtä ulkomaailman kanssa, miten menneisyyttä tai tulevaisuutta koskeva lause/käsitys voi olla tosi? Mennyttä ei (enää) ole; tulevaisuutta ei (vielä) ole.

Menneisyyden totuuden voisi ehkä pelastaa ajattelemalla, että mennyt tilanne MT1 on nykytilanteen (välittömämpi tai välillisempi) aiheuttaja. Vastaavasti tuleva tilanne TT1 on nykytilanteen seuraus.

* Poikkeus tästä on ainakin "ääretön". Äärettömän käsite on muodostettu negaation kautta: jokin, mitä ei voi laskea loppuun. Toteutuneena sitä ei voi havaita tai kuvitella.

** Totuuden korrespondenssiteoria on näkemys, jonka mukaan lause tai käsitys on tosi silloin, kun se pitää yhtä jonkin (olemassaolevan? objektiivisen maailman?) kanssa.