Mitä on kauneus
(kauneudenkokemus) ja mistä se syntyy?
Melko yleinen (niin olen käsittänyt) näkemys
on, että kauneuden kokeminen on lähinnä visuaalisista hahmoista tai äänistä
saatavaa mielihyvää. Tästä olen eri mieltä:
(1)
kokiessani esimerkiksi auringonlaskun kauniina en sano: "tämä tuntuu
ihanalta" vaan "tuo näyttää upealta" (2) itselläni kauneudenkokemus kääntyy usein hetken
kuluttua tuskalliseksi, vaikka kauneuden kokemus säilyy. Kauneudenkokemus ei
ole (olennaisesti) nautintoa, vaan objektin miellyttävänä kokemista. Tai:
kauneudenkokemuksessa upeaa ei ole nautinto, vaan nähdyn tai kuullun objektin
aistittu hahmo.
Entä mitä on upeudenkokemus? Mielestäni sitä
voi kutsua myös vaikuttavuuden kokemukseksi. Ja vaikuttavana (huomion
vangitsevana) koetaan se, mikä on äärimmäisen (tai ainakin korostuneen)
tietynlaista: kiiltävää, pehmeää, sumuista, leiskuvan tai raikkaan väristä.
Myös muodoista kauniita ovat selkeät, selvästi tietynlaiset hahmot, joista
"silmä saa otteen". (Sipulin muodossa on selvästi pullea ja selvästi
siro komponentti.)
Eri ihmiset kokevat tunnetusti kauniina
erilaisia muotoja. Tämä ei osoita teesiäni vääräksi: eri ihmiset saattavat
kokea eri muotoja selvinä -- heillä voi olla lahjoja erilaisten muotojen
näkemiseen. Esitänkin, että objektin kokeminen kauniina on seurausta sen
(muodon, värin jne.) selvänä kokemisesta.
Tätä tukevat myös omakohtaiset kokemukseni:
saatuani aivovaurion en nähnyt esineiden kiiltoa enkä muotoja (etenkään
kolmiulotteisuutta) selvästi, enkä myöskään nähnyt niitä kauniina tai
vaikuttavina.
Teesiäni vastaan voidaan huomauttaa, että
selvästi tietynlaisia voivat olla myös rumina tai (ei kauniina mutta)
tyylikkäinä koetut objektit. Rumat muodot voivat olla esimerkiksi huomiotaherättävän
kömpelöitä. "Selvästi tietynlaisuuden" ajatusta ei ehkä silti
tarvitse hylätä -- täsmentäminen saattaa riittää (onko kömpelönä koettu muoto
todella selvästi tietty muoto)?
