tiistai 10. syyskuuta 2013

Maailmankaikkeuden alkuhetkellisyys ei edellytä tyhjästä syntymistä

Nykyfysiikassa vallitseva käsitys on ymmärtääkseni (edelleen) se, että aineen olemassaololla on tietty alkuhetki: ennen alkuräjähdystä ei ollut ainetta eikä aikaakaan -- ei itse asiassa ollut mitään "ennen alkuräjähdystä", jolloin olisi voinut vallita olemassaolo tai olemattomuus. Useimpien ihmisten intuitiot näyttäisivät sotivan tätä vastaan.
   Useimmista näyttää intuitiivisesti selvältä: jos aineen olemassaolollla on tietty alkuhetki -- olemassaolo ei jatku loputtomiin  "taaksepäin" -- on täytynyt kerran tapahtua muutos olemattomuudesta olemassaoloon. Aineen olemassaoloa on täytynyt edeltää vähintään yksi olemattomuustilanne ja siis olemattomuushetki. (Pidän ilmeisenä: jos vallitsee jokin tilanne -- olemassaolo- tai olemattomuustilanne -- vallitsee hetki.) Jos aika on erilaisten tilanteiden vaihtumista toisiinsa, ei ole ollut olemattomuuden aikaa (aikajatkumoa), mutta on ainakin ollut olemattomuushetki, joka on osa kosmista aikajatkumoa. Tämän edeltävän olemattomuuden välttämättömyyden kiellän.
   Ensiksi: siitä, että voimme kuvitella mille tahansa hetkelle (=maailmankaikkeuden kokonaistilanteelle1) edeltävän hetken = tilanteen, ei toki seuraa, että jokaisella tilanteella on ollut edeltävä tilanne (että aika jatkuu loputtomiin "taaksepäin). Oletettakoon, että kosmisella historialla2 on alkuhetki -- hetki jota ei edellä olemassaolon tai olemattomuuden tilanne. Ja oletettakoon, että alkutilanne oli aineen olemassaolo -- olemattomuus ei ole vallinnut koskaan. Aine ei ole syntynyt, vaan ollut vain "valmiiksi olemassa".
   Nyt: näyttää ilmeiseltä, että aikajatkumoa ei voi olla "valmiiksi olemassa". (Tarkoitan "aikajatkumolla" jo-kuluneiden hetkien ja nykyhetken jatkumoa. Sanon aikajatkumon "olevan olemassa" silloin, kun on ollut nykyhetkeä edeltäviä hetkiä. Aikajatkumo "on olemassa" silloin, kun on (ollut) olemassa menneisyys.) Terve järki sanoo: aikajatkumo on olemassa vasta kun aikaa on kulunut. Aikajatkumon täytyy syntyä (anteeksi) ajan myötä. Esitän siis: aine on ollut vain valmiiksi olemassa (aineen olemassaolo on ollut ensimmäinen tilanne), mutta menneisyyttä (aikajatkumoa) ei ole aina ollut. Alussa oli aineenolemassaolohetki, jona ei ollut ehtinyt tapahtua alkutilanteen vaihtumista toisiin tilanteisiin eikä siis ollut äsken-ollutta aineenolemassaolohetkeä. Vaikka aine on "aina-ollutta" = syntymätöntä, ainetta ei alussa ollut ollut jo äsken -- aineen olemassaolo ei jatku loputtomiin "taaksepäin".
   Vielä kerran: aine on ollut valmiiksi olemassa, mutta menneisyyttä ei ole aina ollut. Myöntänette, että aineen valmiiksi-olemisesta ei loogisesti seuraa aikajatkumon valmiiksi-oleminen. (Ne ovat eri asioita eikä edelliseen sisälly jälkimmäinen. Loogiset todostukset ovat tautologioita -- mm. Wittgenstein 19973.)
   Ei ole kysyttävä, miksi olemassaolo alkoi "vasta silloin kun alkoi" (olettaen ennalta ääretön menneisyys). Jos joskus on ollut valmiiksi-oleva olemassaolotilanne, aika on kasvanut siitä vain "eteenpäin". Olemassaolo ei ole voinut alkaa "ennen alkutilannetta". Tai, toisin: jo-olleiden olemassaolohetkien määrän rajallisuus (mikäli ne alkavat alkuräjähdyksestä) johtuu vain siitä, että maailmankaikkeuden kokonaistilanne on ehtinyt vaihtua toisiin, valmiiksi-olleesta tilanteesta alkaen, "vasta" nykyisen historian hetkimäärän verran.
   Oletettakoon siis: aine on "ollut aina" (=ensimmäinen tilanne, vailla edeltävää tyhjyyttä), mutta aika on syntynyt tilanteiden vaihtumisen myötä. On ollut alkutilanne, jona ei ollut menneisyyttä, joten "takanamme" ei ole loputonta hetkijoukkoa (samantekevää, "minkäpaksuiset" historianviipaleet lasketaan "yksittäisiksi hetkiksi").
   Olettamus ratkaisee vaikeudet, joita (kerralla-olemassaolevan) äärettömän määrän ajatukseen sisältyy. Esimerkiksi tämän: vaikuttaa ilmeiseltä, että mikä tahansa yhdensuuruinen, kasvamaton määrä on laskettavissa loppuun (=äärellinen). Tai, kuten Kant kysyi (sanamuoto omani): miten "takanamme oleva" loputon aika on voinut kulua loppuun, niin että olemme päässeet nykyhetkeen?
   Ympäristöni kertoo minulle, että ratkaisuani on vaikea hahmottaa intuitiivisesti (ainakin oli, ennen viimeistä ilmaisunselventämisyritystäni). Puhui intuitionvastaisuus ratkaisuani vastaan tai ei, yritän pehmentää sitä. Itse pystyn (melkein) hahmottamaan ajatukseni visuaalisesti, jos yritän kuvitella maailmankaikkeuden valmiiksi-olevana, mutta maailmankaikkeuden muutoksen syntyvänä.
   Toisen intuitiivisen ongelman ajatukseni jopa ratkaisee: tuntuu uskottavammalta, että aine syntyy aineesta, kuin että se syntyy tyhjästä. Voiko täydellistä tyhjyyttä -- tilannetta jossa mitään ei ole -- yleensä olla? Millainen tilanne on "täydellinen olemattomuus"? Eikö jokaisen tilanteen ole oltava jonkinlainen tilanne? Myös: voidaanko puhua 1) absoluuttisesta olemassaolosta/olemattomuudesta (olemattomuus vallitsisi mielten kokemusten ulkopuolella ja riippumatta mielten kokemuksista) 2) tyhjästä paikasta absoluuttiselle olemassaololle? Siis: missä ei ole mitään? Universaalissa "tyhjyyden tilanteessa"? Mutta tarkoittaako tämä mitään? Voidaanko "tilanne" määritellä viittaamatta olioihin4? Ellei "olemattomuutta" voida määritellä/kuvata positiivisesti, olisi ainakin voitava määritellä/kuvata olemattomuuden "paikka".

Entä loppu?

Useimpien intuitio näyttäisi sanovan: jos olemassaololla on alku, sillä on oltava loppukin. Tämä on hätiköity johtopäätös (anteeksi: intuitio). Aluttomuus ja loputtomuus eivät ole symmetriset vastinparit.
   Alun puuttuminen johtaa millä tahansa hetkellä olemassaolevan5 aikajatkumon (kuluneiden hetkien joukon) äärettömyyteen -- monen kirjoissa mielettömyyteen. Ääretön joukko voidaan määritellä vain negaation kautta: joukko jota ei voi laskea loppuun. Mikään aktuaalinern samankokoisena pysyvä joukko ei täyttäisi tätä tunnusmerkkiä (väitämme minä ja Aristoteles6). Lopun puuttuminen sen sijaan jättää millä tahansa hetkellä "olemassaolevan" hetkijoukon äärelliseksi -- sikäli uskottavaksi.
   Toinen argumentti lopun välttämättömyyttä vastaan on: jos äärellisyyden välttämättömyys pysäyttää ajan kulun, mikä on se hetkiluku, jota ei enää voida ylittää?
   Äärettömän hetkijoukon mahdottomuudesta seuraa ajan alun olemassaolo (olleisuus?), mutta se sallii loputtoman jatkumisen. Siitä seuraa myös aineen olemassaolon alullisuus (ääretön aineenolemassaolohetkienkin jatkumo lienee mahdoton) ja se sallii aineen olemassaolon loputtoman jatkumisen (muut esteet tälle ovat toki mahdollisia).
   Kaikki tämä edellyttää (myönnän), että aikaa7 (ja ainetta) on olemassa havaintojemme ulkopuolellakin. Jos kaikki "hetket" ovat todellisuudessa olemassa yhtäaikaa, niitä ei voi olla loputtomasti meille "myöhempänä" ilmenevässä "päässä"kään.
   Ajan olemassaolo on liian iso kysymys jäljelläolevilla riveillä ratkaistavaksi. Olkoon siis lopputulema: jos aine on olemassa ajassa, kuten äkkinäisestä näyttäisi, sillä on oltava alku muttei välttämättä loppua. Jos aineen olemassaolo on alullisuutensa lisäksi loputonta, ei tarvita muutosta olemattomuudesta aineeseen eikä aineesta olemattomuuteen. Tämä lienee useimpien intuition mukaista, for what it's worth.

Ks. myös äärettömyys-liite edellistä tekstistäni, "Joukko on (jo vain) osajoukkoaan suurempi".

Yhteydenotot sms:itse puh. 044-282 2525




Viitteet

1 Kyllä: uskon universaaliin aikaan. Asian perusteleminen vaatisi huomattavasti tätä pitemmän artikkelin (mm. perusteellisen paneutumisen "olemassaolon" merkitykseen).

2 Maailmankaikkeuden ja maailmankaikkeuden olemattomuuden historialla.

3. Wittgenstein, Ludwig (1997): Tractatus logico-philosophicus (Tractatus logico-philosophicus, 1921). Suom. Heikki Nyman. WSOY, Porvoo-Helsinki-Juva. 6.1--.

4 Maailmankaikkeudessa/mielessä vallitseva "tilanne" on määriteltävissä niiden olioiden (suhteineen) kokonaisuudeksi, joista maailmankaikkeus/mieli (tietyllä hetkellä) koostuu. Arjessa puhumme "tilanteesta" vain ajatellessamme, että samassa jossakin vallitsevat eri hetkinä eri olosuhteet. Maailmankaikkeuden olosuhteet (ja vaihtoehtoiset olosuhteet) ovat kuviteltavissa, eli sen "tilanteella" on merkitys. "Olemattomuuden tilanteella" sen sijaan ei ole "näyttämöä" (jotakin jonka olosuhteet vaihtuvat). Kuvittelemme helposti "näyttämön" (tyhjän avaruuden reunat), mutta jos tälainen on, emme voi puhua olemattomuudesta.

5 Jos halutaan: hetkijoukon, joka muodostuu vallitsevanhetkisestä maailmankaikkeuden kokonaistilanteesta + niistä kokonaistilanteista, jotka ovat kausaalisesti johtaneet vallitsevanhetkiseen kokonaistilanteeseen. Syy-yhteys vallitsevanhetkiseen (ainoaan olemassaolevaan) tilanteeseen taitaa olla ainoa asia, joka voi "lainata" menneille tilanteille jonkinlaisen "todellisuuden" (ja aikajatkumolle "olemassaolon").

6 Tarkkaan ottaen A. sanoo: "Yleensä ääretön on olemassa siten, että otetaan aina yksi toisen jälkeen, ja jokainen otettu on aina äärellinen, mutta se on yhä uudelleen erilainen. ...Ääretön ei siis ole olemassa millään toisella tavalla, mutta potentiaalisesti ja vähentymisen kautta [loputtomana jaettavuutena] se on olemassa." A:n pistämätön äärettömän määritelmä kuuluu: jokin mitä ei voida käydä läpi. Aristoteles (1992): Fysiikka. Suom. Tuija Jatakari ja Kati Näätsaari. Gaudeamus, Helsinki. 52, 58.


7 "Aika" tarkoittaa tässä tilanteiden (olioiden ja olioiden suhteiden) muuttumista, korvautumista uusilla. Ei niinkään päällekkäinkertymistä, niin kuin ajan kulumisen kokemuksessa.