Moraalin ja eläinten oikeuksien yleispätevistä perusteista

(äärimmilleen tiivistetty versio perusteellisesta blogitekstistä "Oikean ja väärän tosiasiat")

Kyseenalaistan uskoakseni uudella tavalla Humen giljotiinin, jonka mukaan siitä, mitä on, ei voida päätellä, mitä tulisi olla.

Naiivista vääryyden käsitteestä

Mitä tarkoittaa että jokin teko tai tilanne on "väärin" tai "oikein" (ehkä "vaadittava", kuten velvollisuuden täyttäminen)? Nähdäkseni sitä, että kyseinen teko tai tilanne ei saa olla tai saa olla - tai sen tulee olla. Entä mitä tarkoittaa, että jokin "ei saa" tai sen "tulee" olla?
   Oma mielikuvani teosta, jota "ei saa" tehdä, on - tai oli lapsena ja nuorena, ennen ensikosketustani filosofien merkitysanalyyseihin* - sellainen, jossa maailmankaikkeus pyrkii siihen että (tai haluaa että) tekoa ei olisi. Uskon mielikuvan syntyneen näin: lapsena, kun kasvattajieni vaikutuksesta sitouduin jonkin "tuhman" teon välttämiseen, minun oli luotava itselleni ("muistilapuksi") mielikuva, jossa kyseistä "tuhmaa" tekoa vältetään. Nähdäkseni kuvittelin vain, että tiettyä tekoa vältetään, kuvittelematta itseäni välttäjäksi. Mieleeni syntyi siis kuvia, joissa vääriä tekoja vältetään ilman välttäjää (joissa koko maailmankaikkeus välttää?) ja vaadittavia tavoitellaan ilman tavoittelijaa.
   Kuva subjektittomasta (tai kaikenkatttavasta) välttämisestä vahvistui ehkä vaikutelmastani, että 1) minkään teon välttäminen ei ollut vain vanhempieni tahto - kaikki aikuiset näyttivät välttävän kyseisiä tekoja; vanhempani välttivät niitä, vaikka eivät olisi halunneet 2) "väärien" tekojen välttämistä odotettiin kaikilta muiltakin kuin minulta.
   Jos lähdetään siitä, että "väärä" tarkoittaa (muillekin kuin minulle) jotakin, mitä koko maailmankaikkeus välttää: mikäli maailmankaikkeus kokonaisuudessaan ei ole tietoinen, pyrkivä ja/tai haluava olento, vääryyttä ei ole. (Tai, jos maailmankaikkeus onkin tietoinen olento, emme pysty havaitsemaan, mitä se pyrkii välttämään - emme pysty perustamaan moraaliamme sen varaan, mitä maailmankaikkeus pyrkii välttämään/haluaa.)

Ei-saamisen-olla merkityksiä

   Voisiko olla jossakin toisessa mielessä totta, että tietyt teot tai tilanteet "eivät saa" olla?
   Tämä riippuu siitä, mitä tarkoitamme "ei-saamisella-olla". Kysynkin: missä merkityksissä käytämme ilmausta "ei saa olla"? Missä (ei-moraalisissa) yhteyksissä käytämme ilmausta?
   Vastaan: sanomme että jokin "ei saa olla" esimerkiksi silloin, kun ehdottomasti haluamme että jotakin ei ole - kun pidämme jotakin sietämättömänä (kuten oman puolisomme tai liikuntakykymme menetystä tai kovaa kipuamme).
   Toinen yhteys, jossa puhumme "ei-saamisesta" on se, kun sanomme esimerkiksi lapselle: "noin ei saa tehdä" eli tarkoittaen "älä tee noin". Lause on vain yritys vaikuttaa lapsen tekemisiin (osa kielipeliä) - se ei viittaa siihen, miten asiat ovat.
   Koska tämä "ei-saaminen" ei viittaa tosiasioihin, ei voi myöskään olla totta, että jokin olisi sen mielessä väärin. (Ei voida luontevasti sanoa: tämä teko on "älä tee".)
   Sivumennen: lause tyyppiä "ei saa tehdä X" saa "merkityksensä" (luonteensa kielipelin osana) yrityksestä vaikuttaa, joka taas syntyy halusta että puheenaolevaa tekoa ei tehtäisi. Kielipeliluonteinenkin "ei-saaminen" syntyy vain halusta siihen, että tiettyä tekoa (tai sen seurauksia) ei esiinny.
   Kolmas yhteys, jossa "ei-saamisesta" puhutaan, on se jossa tarkoitamme että joku tai jokin (laki, lainsäätäjät, pelin säännöt) on kieltänyt tietyn teon (ja määrännyt siitä rangaistuksen). Tätäkään merkitystä ei ole ilman jonkun tai joidenkuiden (joskus olemassaollutta) pyrkimystä ja halua teon (seurausten) välttämiseen.
   Väitänkin: kaikki "ei-saamisen" merkitykset perustuvat viime kädessä haluun, että jotakin ei olisi/tehtäisi. Siksi voidaan väittää, että jokin on väärin (=ei saa esiintyä) sillä ehdolla, että joku tai jokin haluaa, että sitä ei esiinny. Halua ei-esiintymiseen voidaan sanoa ei-saamiseksi esiintyä.

Objektiivista vai yleispätevästi totta?

 Joku huomauttaa varmasti juurisanottua vastaan: emmekö tarkoita moraalisella "ei-saamisella-olla" jonkinlaista objektiivista (kokijoista riippumatonta, ei-kokemusluonteista) ei-saamista-olla? No - ainakin itse olisin valmis myöntämään jotakin moraaliseksi vääryydeksi jo siinä tapauksessa, että se on yleispätevästi todesti ei-saavaa-olla.
   Halua siihen, että jokin teko/tilanne ei esiintyisi, voidaan sanoa olemassaolevaksi - kaikkien myönnettävästi olemassaolevaksi, siten yleispätevästi todeksi - ei-saamiseksi-esiintyä. Tai, ehkä luontevammalla kielellä: jos joku haluaa pakottavasti esimerkiksi kipunsa lakkaavan, on olemassa pakottava tärkeys kivun lakkaamiseen. (Sitäpaitsi: jos olisi olemassa objektiivista, ei-kokemusluonteista ikään-kuin-kärsimystä ja sen ikään-kuin-lakkaamishalua, olisiko sen aiheen välttäminen todella tärkeämpää kuin koetun, sietämättömän kärsimyksen välttäminen?)
   Väitän siis Humen giljotiinin vastaisesti: siitä, miten jotkin asiat (halut) ovat, voidaan päätellä, miten asioiden tulee olla (koska halut ovat tulemista-olla).
   Tästä näyttäisi kuitenkin seuraavan ongelmia. Jos kaiken, mitä joku/jokin haluaa, on toteuduttava, voi käydä niin, että joku haluaa tilanteen X syntyvän/jatkuvan ja joku toinen häviävän/pysyvän poissa. Tilanne X voi siis olla sekä väärin että vaadittava. Eikö ole loogisesti mahdotonta, että jokin on sekä väärin että ei-väärin?
   Puolustaudun: on täysin mahdollista, että johonkin tilanteeseen kohdistuu sekä vääräksitekijä (hävittämishalu) että vaadittavaksitekijä (kohtisuuntautuva halu) - joskus samassa tajunnassakin. Tällä tavalla on olemassa X:n sekä vääryys että vaadittavuus. Emme ole tottuneet moraalikeskusteluissa sekä-väärä-että-oikea -väitteisiin, mutta mielestäni meidän olisi syytä totutella niihin.

Miten sovellettava käytäntöön?

Käytännön ongelma juurisanotusta toki seuraa. Mitä hyötyä sekä-että -moraalikäsityksestä on toiminnan ohjenuorana? Jos tilanne X on sekä väärin että vaadittava, onko se pyrittävä hävittämään/pitämään poissa vai säilyttämään/luomaan?
   Vastaan: jos kaikki, mitä joku haluaa, on vaadittavaa, niin se, mitä joku haluaa enemmän (intensiivisemmin) kuin joku toinen sen vastakohtaa, on enemmän vaadittavaa. (Sietämättömään kärsimykseen liittyvä halu kyseisen kärsimyksen lakkaamiseen lienee yksi ylittämättömän intensiivisistä haluista.)
   Voidaan kuitenkin kuvitella tilanne, jossa henkilö A (sadisti) haluaa pakottavasti tuottaa tuskaa henkilölle B ja tuntee äärimmäistä kärsimystä, jos ei saa tehdä niin. Oletettakoon, että myös B tuntisi äärimmäistä tuskaa joutuessaan A:n käsittelyyn. Kumman halu on otettava toiminnan ohjenuoraksi: sadistin kiusaamishalu vai uhrin kärsimyksenlakkaamishalu?
   Jo-esittämäni periaatteen mukaan kummankin halun tyydyttyminen on yhtä tärkeää. Arkijärki sanoo kuitenkin: yksi tapa ratkaista halun ja todellisuuden ristiriita on taltuttaa halu, esimerkiksi psykoterapian avulla. Lisäksi: jos laki sallisi sadistisen kiusaamisen, ihmisten välinen luottamus heikkenisi, mikä haittaisi monenlaisia sosiaalisia (yhteistyö-, kauppa-, seksuaalisia) suhteita, jotka tekevät elämästä parempaa (paremmin halujen kanssa sopusoinnussa olevaa).

Oikeuksien perusteiden koskettelua

Perusperiaatteisiin palatakseni: kaiken, mitä joku tai jokin pakottavasti haluaa, on oltava (on olemassa pakko sen olemiseen) - tai halu on hävitettävä. On siis samantekevää, onko haluaja ihminen vai muu eläin (vai kone). Kaikilla haluajilla on oikeus haluamaansa = halutun on toteuduttava tavalla tai toisella, moraalitoimijoiden avulla ellei ilman. Meidän olisi huolehdittava niin monien haluttujen asioiden (erityisesti intensiivisimmin haluttujen) toteutumisesta kuin pystymme.
   Kantaa, jonka mukaan myös ei-inhimilliset eläimet ovat haluavia ja kärsiviä, moni muu on puolustanut ansiokkaammin kuin mihin itse kykenisin. Lainaan vain lyhyesti Donald Griffiniä (oma lähteeni: Jonathan Balcombe, Eläimellinen nautinto, 2006, s. 43): "Luonto saattaa havaita tehokkaammaksi antaa elämänmuodoille hieman tietoisuutta (AS tulkitsee: kärsimis- ja nauttimiskykyjä, haluja ja oppimiskyvyn) kuin yrittää varustaa jokainen eläin kyvyllä reagoida mekaanisesti jokaiseen mahdolliseen tilanteeseen."
   Vastaansanomattomasti eläinten halujen ja kärsimyksen olemassaoloa ei voida todistaa, mutta ei voida toisten ihmistenkään. Näkisin silti parhaaksi noudattaa eläinten (ja ihmisten) kohtelussa jonkinlaista varovaisuusperiaatetta. Olisihan kauheaa (olisi olemassa kauheus!) aiheuttaa jollekulle/jollekin kärsimystä varmuuden puuttumisen varjolla.

* Oikeastaan katson, että juuri filosofiasta tietämättömien käsitykset "oikean" ja "väärän" merkityksestä ovat "oikean" ja "väärän" oikeita merkityksiä. Sana tai ilmaus tarkoittaa sitä, mitä useimmat sen käyttäjät ymmärtävät sen tarkoittavan.