torstai 9. helmikuuta 2023

Onko eläimillä käsitteitä?

Filosofien keskuudessa pidetään kokemukseni mukaan yleensä varmana, että eläimillä - ihmistä ja kenties muutamaa muuta poikkeusta lukuunottamatta - ei ole (yleis)käsitteitä (yleisiä ajatussisältöjä*). Otaksun tämän johtuvan siitä, että eläimillä ei ole sanoja (vai onko?**). Eikö kuitenkin ole ilmeistä, että ihmiselläkin käsitteet edeltävät sanojen keksimistä? Miten sanoja voisi luoda, jos ensin ei olisi käsitteitä? On siis mahdollista, että eläimillä on käsitteitä, vaikka niillä ei olisi vastaavia sanoja. Entä onko tämä uskottavaa?

Pidän järkeenkäyvänä, että antilooppi savannilla erottaa esim. leijonan (kokee, että kaikki leijonayksilöt kuuluvat samaan luokkaan - sillä on leijonan käsite), jolloin se voi oppia, että kaikkia leijonia on syytä varoa. (No, ainakin kaikkia aikuisia naarasleijonia.)

Pidän järkeenkäyvänä, että leijona savannilla oppii tunnistamaan saaliseläimet (sille syntyy saaliseläimen käsite***), jolloin se voi oppia, että näitä kaikkia kannattaa lähestyä mahdollisimman näkymättömissä mahdollisimman lähelle, jotta ne saisi helpoimmin kiinni. -Tässä yhteydessä saalistajalle on hyötyä myös havaitsemisen käsitteestä - siitä, että se oivaltaa saaliseläimen havaitsevan sen, ellei se hiivi mahdollisimman matalana, mahdollisimman haistamattomissa jne. (Tämä oivallus edellyttää saalistajalta paitsi havaitsemisen käsitteen, myös toisten eläinten "mielen teorian" - ymmärryksen toisten eläinten kokevuudesta.)

Vielä: pidän järkeenkäyvänä, että talitiainen tunnistaa auringonkukansiemenen, jolloin se voi oppia, että kaikki/useimmat auringonkukansiemenet maistuvat hyvältä eivätkä aiheuta mahanpuruja. 

On ilmeistä, että kaikki selviytymis- ja lisääntymistaitojen oppiminen edellyttää joitakin yleiskäsitteitä. Siispä: väitän, että monilla eläimillä on mielessään monia yleiskäsitteitä.

*Enemmän tai vähemmän yleisiä ideoita, kuten hauen käsite, kalan käsite tai eläimen käsite; juoksemisen käsite tai liikunnan käsite. On toki olemassa myös erisnimiä vastaavia käsitteitä, kuten "Sokrates" tai "kummini Esko" - mutta useimmat myöntänevät sentään, että monet eläimetkin tunnistavat yksilöitä (alkaen omista poikasistaan).

**Olen jostakin lukenut, että esim. kanalla on parikymmentä erilaista ja erimerkityksistä (varovaisemmin: eri tilanteissa käytettävää) äännähdystä. Monilla muillakin linnuilla on eri varoitusäänet petolintujen ja maapetojen tapauksessa. Jos eläinten täytyy oppia näiden äännähdysten käyttö, niitä voinee nimittää "sanoiksi".

***Vai erikseen kunkin saaliseläinlajin käsite? 

keskiviikko 8. helmikuuta 2023

Tietoisuus ilman minätietoisuutta mahdollinen?

 Uskonnonfilosofi Leo Näreaho puhui 7.2.23 Luonnonfilosofian seuran kokouksessa mystisistä kokemuksista: siitä, että yksilö kokee lyhytaikaisesti olevansa yhtä maailmankaikkeuden, Jumalan tai "absoluutin" kanssa - tiedostavansa koko maailmankaikkeuden tms. (joka siis on tietoisuus, kokemuskokonaisuus?).

Mystiseen kokemukseen kuuluu myös yksilön minäkokemuksen hälveneminen ("egon kuolema") - tietoisuus ilman minätietoisuutta. Näreaho kysyi (jos oikein ymmärsin), onko tietoisuus (kokeminen) ilman minäkokemusta yleensä mahdollista.

Itse sanoisin: kokemus minästä/itsestä on vain yksi kokemus muiden joukossa. Mitä mieltä (tai tarvetta) olisi lainkaan puhua "minästä", jos kaikki kokemamme olisi "minää"*? Kokemuksen "minästä" täytyy jollakin tavoin erota kokemuksestamme "ulkomaailmasta". Koemme, että osa kokemastamme on minää, osa ulkomaailmaa.

Itse väitän: viittaamme minällä/itsellä kaikkeen siihen, mihin pystymme välittömästi tahdollamme (pyrkimyksellämme) vaikuttamaan - ruumiiseemme (jota pystymme tahdonalaisesti** liikuttamaan) sekä ajatuksiimme ja mielikuviimme (joita pystymme tahdonalaisesti tuottamaan mieleemme).

Joku huomauttaa ehkä, että näin sanoessani oletan jo ennalta minän - sanoinhan suunnilleen: se mihin minä pystyn tahdollani vaikuttamaan. Väitän kuitenkin, että tämä oli vain huolimatonta kielenkäyttöä (jolla tavoittelin ilmaisun lyhyyttä).

Täsmällisemmin sanoen tarkoitan: minästä on kyse silloin, kun jossakin tajunnassa ilmenee tahdon vaikuttaminen johonkin (ruumiiseen, ajatuksiin). Siis: kun on olemassa kokemus tahdon vaikuttamisesta johonkin. Minä/itse on siis ennen kaikkea toimijuutta.

-Myönnän toki, että "minällä" voidaan tarkoittaa muutakin (laajempaakin) - ainakin "narratiivista minää", muistoja siitä, mitä itselle on tapahtunut, mitä kykyjä itsellä on jne. Katson kuitenkin, että narratiivisen minän tarinoillakin on kohteena toimija-minä. Ilman toimijuutta ei ole minän ja ulkomaailman eroa.

Jos minäkokemus on (vain) kokemus tahdolla-vaikuttamisesta, on tietenkin loogisesti mahdollista kokea kaikkea muuta ilman minäkokemusta.

-Jälkiajatuksena: myönnän, että ulkomaailman aistimiseenkin liittyy jatkuvasti kokemuksia itsestä - tunnen, että suuntaan katsettani ulkomaailmaan ja kiinnitän huomiota ulkomaailmaan. Aistimiseen on siis leipoutunut aktiviteettia (tahdolla hallitsemista), itseä.

Kuitenkin (1): voin tarkoituksella vähentää huomion kiinnittämistä ulkomaailmaan (meditaatio) ja (2) koen jatkuvasti myös (näkö)aistimuksia, joihin en aktiivisesti suuntaa huomiota. Siispä: kaikki kokeminen ei ole minän kokemista. Ja, kuten sanottu: "minän" käsite on mielekäs vain jos on myös ei-minää. Näen myös: minän käsite on voinut syntyä vain jos on myös koettua ei-minää. (Vai kumoaako äärettömän käsite tämän väitteen?)

* Vasta aikuiseksi kasvaessamme opimme mieltämään, että kaikki kokemamme on osa itseämme ("tajuntaamme").

** Ainakin koemme, että pystymme tahdollamme vaikuttamaan itsemme piiriin kuuluviin ilmiöihin.