Uskonnonfilosofi Leo Näreaho puhui 7.2.23 Luonnonfilosofian seuran kokouksessa mystisistä kokemuksista: siitä, että yksilö kokee lyhytaikaisesti olevansa yhtä maailmankaikkeuden, Jumalan tai "absoluutin" kanssa - tiedostavansa koko maailmankaikkeuden tms. (joka siis on tietoisuus, kokemuskokonaisuus?).
Mystiseen kokemukseen kuuluu myös yksilön minäkokemuksen hälveneminen ("egon kuolema") - tietoisuus ilman minätietoisuutta. Näreaho kysyi (jos oikein ymmärsin), onko tietoisuus (kokeminen) ilman minäkokemusta yleensä mahdollista.
Itse sanoisin: kokemus minästä/itsestä on vain yksi kokemus muiden joukossa. Mitä mieltä (tai tarvetta) olisi lainkaan puhua "minästä", jos kaikki kokemamme olisi "minää"*? Kokemuksen "minästä" täytyy jollakin tavoin erota kokemuksestamme "ulkomaailmasta". Koemme, että osa kokemastamme on minää, osa ulkomaailmaa.
Itse väitän: viittaamme minällä/itsellä kaikkeen siihen, mihin pystymme välittömästi tahdollamme (pyrkimyksellämme) vaikuttamaan - ruumiiseemme (jota pystymme tahdonalaisesti** liikuttamaan) sekä ajatuksiimme ja mielikuviimme (joita pystymme tahdonalaisesti tuottamaan mieleemme).
Joku huomauttaa ehkä, että näin sanoessani oletan jo ennalta minän - sanoinhan suunnilleen: se mihin minä pystyn tahdollani vaikuttamaan. Väitän kuitenkin, että tämä oli vain huolimatonta kielenkäyttöä (jolla tavoittelin ilmaisun lyhyyttä).
Täsmällisemmin sanoen tarkoitan: minästä on kyse silloin, kun jossakin tajunnassa ilmenee tahdon vaikuttaminen johonkin (ruumiiseen, ajatuksiin). Siis: kun on olemassa kokemus tahdon vaikuttamisesta johonkin. Minä/itse on siis ennen kaikkea toimijuutta.
-Myönnän toki, että "minällä" voidaan tarkoittaa muutakin (laajempaakin) - ainakin "narratiivista minää", muistoja siitä, mitä itselle on tapahtunut, mitä kykyjä itsellä on jne. Katson kuitenkin, että narratiivisen minän tarinoillakin on kohteena toimija-minä. Ilman toimijuutta ei ole minän ja ulkomaailman eroa.
Jos minäkokemus on (vain) kokemus tahdolla-vaikuttamisesta, on tietenkin loogisesti mahdollista kokea kaikkea muuta ilman minäkokemusta.
-Jälkiajatuksena: myönnän, että ulkomaailman aistimiseenkin liittyy jatkuvasti kokemuksia itsestä - tunnen, että suuntaan katsettani ulkomaailmaan ja kiinnitän huomiota ulkomaailmaan. Aistimiseen on siis leipoutunut aktiviteettia (tahdolla hallitsemista), itseä.
Kuitenkin (1): voin tarkoituksella vähentää huomion kiinnittämistä ulkomaailmaan (meditaatio) ja (2) koen jatkuvasti myös (näkö)aistimuksia, joihin en aktiivisesti suuntaa huomiota. Siispä: kaikki kokeminen ei ole minän kokemista. Ja, kuten sanottu: "minän" käsite on mielekäs vain jos on myös ei-minää. Näen myös: minän käsite on voinut syntyä vain jos on myös koettua ei-minää. (Vai kumoaako äärettömän käsite tämän väitteen?)
* Vasta aikuiseksi kasvaessamme opimme mieltämään, että kaikki kokemamme on osa itseämme ("tajuntaamme").
** Ainakin koemme, että pystymme tahdollamme vaikuttamaan itsemme piiriin kuuluviin ilmiöihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti