TÄRKEINTÄ ON TÄRKEIMMÄKSI KOETTU

eläinten oikeuksien filosofiaa



Tämän kirjoittamisen aikoihin mediassa keskusteltiin vilkkaahkosti siitä, tulisiko turkistarhaus kieltää lailla. Toimittaja Jussi Pullinen esitti kolumnissaan (Helsingin Sanomat Kotimaa 21.2.10): "Ihminen on paljon [eläintä] tärkeämpi" (vanhusten laitoshoito-olot tärkeämpää saada kuntoon kuin turkiseläinten olot tarhoissa).



Kärsimykseen näyttää erottamattomasti liittyvän kokemus sen loppumisen välttämättömyydestä, ehdottomasta tärkeydestä. Voitaneen siis turvallisesti olettaa: jos turkiseläin kärsii, sille on ehdottoman tärkeää päästä kärsimyksestään.

Väitän: jos turkiseläin x ja vanhus X kumpikin kokevat ehdottoman tärkeäksi elinolojensa muuttumisen (tai turkiseläin kärsimyksensä loppumisen, joka edellyttää sen elinolojen muuttumista), kummankin elinolojen muuttuminen on ehdottoman tärkeää. Mitä muuta jonkin "tärkeys" voi tarkoittaa kuin sen tärkeäksikoettuutta (tai tarpeellisuutta jonkin tärkeäksikoetun saamisessa/säilyttämisessä)? Mitä muuta "tärkeämmyys" voi tarkoittaa kuin voimakkaampaa (ehdottomampaa) tärkeäksikoettuutta? Tai, toisin: mitä tarkoittamaan sana "tärkeä" on voitu keksiä, ellei sanojan kokemaa tärkeyttä?

Moraalirekisteriin sijoittuva väite tärkeämmyydestä on mielivaltainen, ellei se viittaa olemassaolevaan tärkeyteen, vieläpä väitteenesittäjän moraalikokemuksen ulkopuolella (tätä perustelen kohta). Ja tämä voi tarkoittaa vain toisen kokijan tärkeydenkokemusta - tai väitteenesittäjän itsensä ei-moraaliarvostelmaluonteista tärkeydenkokemusta. Mikäli "ulkopuoliset tärkeydenkokemukset" ovat yhtä voimakkaita, perusteltua eettistä - henkilökohtaisen ylittävää mutta olemassaoleviin* tärkeyksiin perustuvaa - tärkeysjärjestystä on mahdoton ratkaista.

Jos tärkeintä on se mikä tärkeimmäksi (pakottavimman tärkeäksi) koetaan, tärkeintä elämässä on sietämättömimmän kärsimyksen välttäminen ja pakottavimpien halujen tyydyttäminen. Tämä on myös perusteeni sille, etten hyväksy moraalikokemusta tärkeyden tekijäksi (konstituentiksi): eettinen paheksunta tai vaatimus lienee aina heikompi tärkeydenkokemus kuin oman kärsimyksen loppumistärkeyden kokemukset tai pakottavat halut itse kokea jotakin määrättyä.

Oletettakoon, että voimme parantaa VAIN laitosvanhusten tai VAIN tarhaeläinten hyvinvointia (toivon ja uskon, että näin ei ole). Eettisesti perusteltu päätös on parantaa sen hyvinvointia, joka kärsii enemmän. Intensiivisemmän kärsijän selvillesaamisessa on omat ongelmansa ja epävarmuutensa, mutta niin on kaikkien muidenkin päätöksiimme vaikuttavien tosiasioiden.
Myös: jos teemme päätöksiä vain objektiiviseen tietoon nojautuen, emme voi tehdä mitään kärsimyksen vähentämiseksi - kärsimyshän on olemassakin vain subjektiivisesti, vain-kokijansa-havaittavissa.

Eettisen tärkeysjärjestyksen määrääminen ei edellytä kannanottoa siihen, onko olemassa erityinen ihmis- ja/tai eläinarvo (arvo kenelle?**). Tärkeitä ovat vain kokijoiden itse kokemat tärkeydet: tärkeys päästä kärsimyksestä, tärkeys saada pakottavasti-haluttu.

Entä kumpi on suurempi paha: turkiseläinten nykyisenkaltainen elämä vai tarhurin elinkeinonmenetys?

Pakko opiskella uusi ammatti ja opiskelijabudjetilla eläminen aiheuttavat epäilemättä kärsimystä - ehkä kuitenkin lievempää kuin elämä virikkeettömässä häkissä ilman mahdollisuutta lajityypilliseen käyttäytymiseen. Tai: kummat vaikuttavat kärsivämmiltä, televisiokuvissa esiintyvät aikuisopiskelijat vai tarhaeläimet? Mikäli oman (epäfilosofisen) vaikutelmani esittäminen sallitaan: eläimet näyttävät jatkuvasti jännittyneiltä, eivät siten kuin ne pelkäisivät kuvaajaa vain siten kuin kivustakärsijät. Satuttavatko häkkien ristikot niiden polkuanturoita, kuten biologi Sesse Koivisto kirjoitti (HS 27.2.10)?

Paras käytettävissämme oleva keino tietää, mitä eläimet haluavat (mikä tekee ne mahdollisimman tyytyväisiksi), lienee juuri tieto siitä, millaisen elämäntavan ne vapaina eläessään valitsevat. (Myönnän: valinta on eläimille mahdollinen vain joissakin asioissa, mutta ne näyttävät suhteellisen johdonmukaisesti asettavan esimerkiksi parittelun ja perheen perustamisen jatkuvan yksinelämisen edelle.) Jos pakotamme ne toisenlaisiin oloihin, tarvitsemme toisen, vielä varmemman keinon tietää, että ne ovat tyytyväisiä tällaisissa oloissa. Johtopäätökseni on: nykyisenkaltaista turkistarhausta ei voi hyväksyä. Mikäli eläintarhamaisempi turkistarhaus on taloudellisesti kannattamatonta, koko elinkeino on kiellettävä.

Vai olisinko sittenkin väärässä? Tätä unohdin kysyä: kumpi on pakottavampi tärkeydenkokemus, halu saada ihana turkisasuste vai halu päästä eroon kärsimyksestään? Tämä onkin niin kova pähkinä, että se ylittää minun tunneälykapasiteettini.

* subjektiivisesti olemassaoleviin, tajunnoissa olemassaoleviin
** Ellei jollakulla ole X:n arvon kokemusta, X:n arvoa ei liene olemassa.

- Tästä tuli lähinnä sohaisu (anteeksi!), mutta vankemmin perusteltua moraalifilosofiaa on luvassa kesäkuussa alan lehdissä - tai aikaisemmin täällä, ellei tekstiäni huolita. Lähempiä yksityiskohtia kerron, jos ja kun asia ajankohtaistuu.

yhteydenotot: tosioita@gmail.com
(en pysty lukemaan sähköpostia usein, mutta
yritän ainakin kerran viikossa - ainakin terveenä)