KÄVELY: TIETOISTA TOIMINTAA

"Kävellessämme, tai muita sujuviksi kehittyneitä taitoja käyttäessämme, emme tiedosta pyrkivämme siihen." Tämä lause tuottaa luentosaleissa yhtenäisen nyökkäilyrintaman, joka olisi aika rikkoa.
Yksimielisyys teesin oikeellisuudesta johtuu epäilemättä siitä, että se tuntuu ilmaisevan tietyn kokemuksemme: sujuvaa taitoa käyttäessämme meidän ei tarvitse vaivalla tarkkailla suoritustamme. Toiminnan helppous ei kuitenkaan - julkean väittää - ole yhtä kuin sen tiedostamattomuus.
Perusteluja kaipaaville: kävellessäni en koe olevani ruumiini vietävänä. Kokemukseni ei ole, että minussa vain tapahtuu lihaskouristuksia. Liikkeeni eivät tule minulle yllätyksinä.
Järkeni mukaan tämä osoittaa, että minulla kävellessäni on kokemus liikkeideni pyrkimyksellä-ohjailusta, vaikkakaan ei vaivalloisesta ohjailusta.
Edelleen: skitsofreniaan liittyy toisinaan* automatisaatiokokemus = kokemus siitä, että oma ruumis liikkuu ilman pyrkimyksen ohjausta (tai melkein ilman sitä - teko tuntuu ehkä jatkuvan itsestään, kun pyrkimys ensin on sysännyt sen käyntiin). Tämä on siis poikkeustila, vieläpä sellainen, jonka kokiessaan useimmat uskoakseni hätääntyisivät. Lisävahvistus teesille: kävellessämme meillä on kokemus liikkeidemme (vaivattomasta) pyrkimyksellä-ohjailusta.
Esitän: sujuviakin liikuntataitoja käyttäessämme kyllä tiedostamme pyrkimyksemme toimintaamme - niiden yhteydessä vain emme ajattele jokaista osasuoritusta erikseen, vaan ennakoimme ja tuotamme portaattomasti eteneviä liikesarjoja. Sulavaa, ei töksähtelevää. Ehdotankin, että "tiedostamattoman" toiminnan sijasta puhuttaisiin jatkumona hahmotetusta ja siksi helposta toiminnasta.

* lähde: keskustelu ilmiön kokeneen kanssa