Strawsonilaista panpsykismiä vastaan: kokemukset eivät voi kerääntyä yhteen

Tekstiluettelo löytyy heti tämän tekstin alapuolelta.

Panpsykismillä tarkoitetaan kantaa, jonka mukaan kaikki ainekin* koostuu (alkeellisista) mielielementeistä - jokainen alkeishiukkanen on ehkä vain jonkin aistimuslaadun (punaisen, makean...) kokemus. Panpsykismiä on pidetty ratkaisuna kysymykseen, miten aineesta voi syntyä kokemuksia (aine on alunperinkin kokemuksia).

Galen Strawsoninkin** mukaan maailmankaikkeuden elementit (alkeishiukkaset, alkeiskentät tms.) ovat alkeellisia kokemuksia - jokainen aine-elementti on ehkä vain jonkin väripisteen kokemus - jotka aivoiksi kerääntyessään muodostavat kompleksisen (esim. inhimillisen) mielen, kokemuskokonaisuuden, ajatteluineen, tunteineen ja pyrkimyksineen.

Lisäksi hänen mukaansa jokainen aivoihin sisältyvä alkeishiukkanen tms. on olemassa sekä yksin-koettuna  - pelkkänä väripisteenkokemuksena (alkeismielenä) - että osana kompleksista kokemuskokonaisuutta. Tällaista alkeismielten yhteen kerääntymistä on pidetty ongelmallisena. Esimerkiksi William James on kirjoittanut*** (suomennos omani):

"Ota sata [tuntemusta], ravistele niitä ja asettele ne niin lähekkäin kuin mahdollista (mitä se sitten tarkoittaneekin); jokainen pysyy silti samana tuntemuksena kuin se on aina ollutkin, omaan nahkaansa suljettuna, ikkunattomana, tietämättömänä siitä, mitä muut tuntemukset ovat ja merkitsevät. Olisi olemassa sadasensimmäinen tuntemus, jos, kun sellaisten kokemusten sarja koottaisiin, ilmaantuisi tietoisuus joka kuuluu joukolle sellaisenaan, ja tämä 101. tuntemus olisi täysin uusi tosiasia; puheenaolleet 100 tuntemusta voisivat, jonkin erikoisen fysikaalisen lain voimasta, olla signaali sen syntymiselle, kun ne kerääntyisivät yhteen; mutta näillä sadalla tuntemuksella ei olisi mitään...samuutta uuden 101. tuntemuksen kanssa, eikä koskaan olisi mahdollista päätellä yhtä toisista, tai (missään ymmärrettävässä mielessä) sanoa että se kehittyi ((evolved)) niistä."

Itse muotoilisin ongelman näin: Tietty väripiste tms. ei voi olla samaan aikaan yksin-koettuna ja kokonaisuuden osana koettuna. Enintään voi (kuten James sanoi) olla olemassa samaan aikaan joukko erillisiä väripisteitä ja kokemuskokonaisuus, joka sisältää kaikkien näiden väripisteiden kaksoiskappaleet.

Oma ratkaisuni, joka mielestäni mahdollistaa panpsykismin pelastamisen, onkin, että on vain koko maailmankaikkeuden laajuinen kokemuskokonaisuus (mieli) - ei yksittäin koettuja kokemuselementtejä.

Tähän vastataan epäilemättä: Mutta onhan ilmiselvää, että minun tajuntani ei ole osa maailmankaikkeuden laajuista kokemuskokonaisuutta - minä en koe maailmankaikkeuden laajuista kokonaisuutta.

Puolustukseni on: katson, että on erotettava alkeiskokemukset ja tietoiset (aivoissa syntyvät) kokemukset. Kaikki maailmankaikkeudessa koostuu kokemuksista, mutta kaikki aine ei ole siinä mielessä tietoista kuin ihmisen (ja muiden eläinten) kokemukset.

Minulla ei ole täsmällistä käsitystä siitä, mikä alkeiskokemuksen ja (inhimillisen) tietoisen kokemuksen ero on - mutta esitän: on mahdollista, että koen jotakin (jonkin aistimuslaadun tms.) ilman että huomaan kokevani sen.

Mistä "huomaamisessa" sitten on kysymys? Yksi johtolanka voisi olla: Minusta näyttää ilmeiseltä, että ilman ajan kulumisen kokemusta (jos kokisin vain äärilyhyitä hetkiä) en ehtisi huomata, mitä edessäni tai ympärilläni on (saati että voisin pysähtyä tarkastelemaan sitä). Ja uskoisin, että ajan kulumisen kokemus edellyttää aivotoimintaa.

-Laajemmin olen pohtinut näitä kysymyksiä blogitekstissäni "Lyhyt ehdotus todellisuudeksi", maalis 2016.

* Jokin tajuntojemme ulkopuolinen (joka aiheuttaa meissä aistimuksia? Oma määritelmäni). Ainakaan "aineella" ei panpsykismissä tarkoiteta fenomenaalista ainetta, aineenaistimuksiamme.

** G. Strawson et al.: Consciousness and its Place in Nature, 2006, Imprint Academic.

*** Oma lähteeni: sama kuin edellä, s.54.

 

Tekstiluettelo lokakuuhun 2024

Halutun tekstin saa esiin klikkaamalla postausajankohtaa ajankohtaluettelosta sivun oikeassa reunassa blogin alussa (yläpäässä).

-Tekstien uudemmat vastaavanpituiset versiot ovat yleensä ajatussisällöltään parempia kuin vanhemmat, mutta vanhemmissakin on näkökohtia, jotka uudemmista puuttuvat.

-Jos pidätte tekstejäni hyvinä, pyydän että suosittelisitte blogiani tuttavillennekin - ehkä niillekin, jotka eivät vielä tiedä olevansa kiinnostuneita filosofiasta.

-Minulla on toinenkin blogintapainen (olemassamielessa.blogspot.com), jossa on muutama mieltä käsittelevä teksti (ei filosofiaa, lähinnä introspektiota) - mm. kärsimyksen synnystä (lyhyesti) sekä henkisten lahjojen ja aistimistavan yhteydestä.

26. 9. 2024: Mitä tarkoittaa "pitää tehdä"?

2. heinä 2024: Parasta suurin mahdollinen mielihyvä suurimmalle mahdolliselle joukolle?

4. kesä 2024: Panpsykismin (tai "panpsykismin") pieni puolustus

Huhti 2024: Voivatko aistimuslaadut syntyä laaduttomasta aineesta (emergenssistä)

Maalis 2024: Hajahuomioita lauseiden ja käsitysten totuude(llisuude)sta

3. joulu 2023: Tyhjä tila mahdollinen?

1. joulu 2023: Alkuräjähdys ei edellytä tyhjästä syntymistä

18. loka 2023: Leibnizin monadologian perusteluista (pari näkökohtaa)

Elo 2023: Mitä on sairaus (tai terveys)?

28. heinä 2023: Huomautus avaruuden äärellisyyden mahdollisuudesta II

19. heinä 2023: Voiko A tuntea B:n kivut? (kommentteja Wittgensteinin ajatuksiin)

12. touko 2023: Moraalin ja eläinten oikeuksien yl-pät perusteista. Väitän että tietyt moraalikäsitykset ovat tosiasioita ja ne voidaan perustella loppuun asti tosiasioilla - lähes kaikkien myöntämillä asioilla (jollakin olemassaolevalla). PIDETTY ESITELMÄNÄ Luonnonfilosofian seurassa 2.4.2024 (toisella otsikolla). SUOSITUS: sai innostuneen vastaanoton.

15. huhti 2023: Voivatko aistimuslaadut syntyä emergenssin kautta III

9. helmi 2023: Onko eläimillä käsitteitä?

8. helmi 2023: Tietoisuus ilman minätietoisuutta mahdollinen?

Joulu 2022: Onko multiversumin mahdollisuus uskottava?

Marras 2022: Alkuräjähdys ei edellytä tyhjästä syntymistä - viimeinen (?) selvennysyritys

8. heinä 2022: Ihmisyys arvokkaampaa kuin onnellisuus?

5. heinä 2022: Mielen synty mielettömyydestä, aistimuslaadun laaduttomuudesta? (emergenssistä)

Kesä 2022: Kokemusten ja aivotilojen samuudesta II (Jaegwon Kim ja empiirisesti sama)

Huhti 2022: Mieli ilman ainetta (aivoja) sittenkin mahdollinen?

15. maalis 2022: Inhimillisen energian "purkamisen" ja "suuntaamisen" mahdottomuudesta III

28. tammi 2022: Mihin perustan ajatukseni

7. tammi 2022: Maailmankaikkeuden menneisyyden äärellisyys ei edellytä tyhjästä syntymistä - alustus

25. marras 2021: Miksi jotakin eikä ei-mitään?

5. marras 2021: Lyhyesti eternalismia (ajan harhaluonnetta) vastaan 

Touko 2021: Huomautus avaruuden äärellisyyden mahdollisuudesta

Huhti 2021: Mitä tarkoittaa "oikea" ja "väärä" tai "moraalikäsitys" (teksti 90-luvulta)

Helmi 2021: Onko ajalla alkua - ymmärrettävöittämisyritys

Marras 2020: Aine koostuu välttämättä laaduista (kvalioista)

Loka 2020: Kokemusten ja aivotilojen "samuudesta"

Heinä 2020: Mielikuvan ja todellisuudenkokemuksen (aistimuksen tai uskomuksen) erosta II

Kesä 2020: Näkökentän väitetystä "oikeinpäin kääntämisestä" (tai sen tarpeellisuudesta)

Helmi 2020: Maailmankaikkeuden alkuhetken olemassaolo ei edellytä tyhjästä syntymistä (äärilyhyesti)

28. syys 2019: Aine ja aika jaettavissa loputtomasti? (Zenonin kilpajuoksuparadoksista II)

16. syys 2019: Lyhyin mahdollinen moraalin perusteltavuuden puolustus

Kesä 2019: Moraaliväittämien totuuden ja virheellisyyden ehdoista

29. huhti 2019: Ovatko moraaliväittämät tunteenilmauksia? (SUOSITUS: puolisoni mukaan paras lyhyehköistä teksteistäni)

13. huhti 2019: Mitä on "välttämätön seuraus"?

Maalis 2019: Pari huomautusta ajan harhaluonnetta vastaan

Helmi 2019: Moraalin ja eläinten oikeuksien yleispätevistä perusteista (JULKAISTU Humanisti-lehdessä). Pääpointti: väääryyden ja vaadittavuuden voi perustella tosiasioilla - ei vain omalla valmiilla käsityksellä, että jokin on väärin/vaadittavaa - tai omalla toiveella, että jotakin tehdään/ei tehdä.

Heinä 2018: Toimintaenergian "purkamisen" ja "suuntaamisen" mahdottomuudesta

Maalis 2018: Onko ajalla alkua (tai loppua). SUOSITUS: tätä on sanottu "ajatuksia möyhiväksi tekstiksi".

Elo 2017: Hajahuomioita syyn ja seurauksen käsitteistä

Helmi 2017: Muistiinpanoja elämän tarkoituksesta

Elo 2016: Facts of right and wrong II

Heinä 2016: The facts of right and wrong

Maalis 2016: Lyhyt ehdotus todellisuudeksi (aineesta)

Marras 2015: Oikean ja väärän tosiasiat. Perusteluja Humen giljotiinia vastaan = väitän että jostakin, mikä on, voi päätellä, mitä pitää (tai ei saa) tehdä.

Loka 2015: Energian purkamisen mahdottomuudesta (psyykkisen energian)

Touko 2015: Zenonin paradoksi (aineen loputtomasta jaettavuudesta)

Helmi 2015: Mitä on terveys (sairaus)?

Tammi 2015: Mi(s)tä kauneus?

Joulu 2014: Aistimuksen ja mielikuvan sekä uskomuksen ja mielikuvan ero

Marras 2014: "Ylhäällä" ja "alhaalla"

Syys 2014: Syyn käsite ja Hume

16. touko 2014: Suuttumuksen hallinta (käytännön neuvoja)

13. touko 2014: Aineen olemus (ehdotus todellisuudeksi)

Syys 2013: Maailmankaikkeuden alkuhetken olemassaolo ei edellytä tyhjästä syntymistä

Marras 2012: Joukko yhtä suuri kuin osajoukkonsa?

Kesä 2012: Oikean ja väärän tosiasiat. Humen giljotiinia vastaan = väitän että jostakin, mikä on, voi päätellä, mitä pitää (tai ei saa) tehdä.

Marras 2011: Ilmeisen välttämättömyyden määritelmä

31. loka 2011: Metafyysinen välttämättömyys

Heinä 2011: Humen giljotiini =?

Kesä 2011: Ovatko pragmatistit oikeassa? (olen ehkä ymmärtänyt pragmatistisen totuuskäsityksen liian ehdottomasti)

Kesä 2010: Halujen "kohdistumisesta" ja pientä spekulointia halujen synnystä

Maalis 2010: Tärkeintä on tärkeimmäksi koettu (eläinten oikeuksien perusteista)

Joulu 2009: Kivun ja kärsimyksen syy (hiukan lyhennetty versio). Lyhin versio löytyy toisesta blogistani: olemassamielessa.blogspot.com).

Loka 2009: Kävely: (sittenkin) tietoista toimintaa

30. heinä 2009: Kivun ja kärsimyksen syy (täyspitkä)

30. heinä 2009: "Elämän" merkityksestä

15. heinä 2009: Fyysisen kivun henkisiä hallintakeinoja (mielenhallintaa, ei filosofiaa). 

Mitä tarkoittaa "pitää tehdä"?

Mitä tarkoitamme sanomalla, että tietty teko pitää tehdä? Annan muutamia esimerkkejä tällaisesta puheesta:

- Vanhempien pitää (parhaan kykynsä mukaan) huolehtia siitä, että heidän lapsensa saavat riittävästi ravitsevaa ruokaa.

- Koti pitää pitää siistinä.

- Oman ulkoasun siisteydestä pitää huolehtia (muutamin poikkeuksin, kuten likaisen työn yhteydessä).

- Jokaisen pitää (parhaansa mukaan) auttaa hukkumisvaarassa olevaa uimaria. 

- Meidän pitää huolehtia luonnon monimuotoisuudesta.

   Toisinaan, kun sanon että jotakin "pitää tehdä", tarkoitan, että laki vaatii tekemään tietyn teon ja määrää sen laiminlyönnistä rangaistuksen.

 Joskus tarkoitan, että minä ehdottomasti haluan, että po. teko tehdään. (En voi rauhassa, tyytyväisenä antaa laiminlyönnin tapahtua ja sen seurausten syntyä.)

   Mielenkiintoisin tapaus on kuitenkin mielestäni tämä: kun puhun jostakin "pitämisestä-tehdä" (velvollisuudesta), ajattelen omasta tahdostani riippumatonta, jollakin tavoin objektiivista tai yleispätevää pitämistä-tehdä.

Ajattelenko ehkä, että on olemassa objektiivinen = ei-kokemusluonteinen* odotus, että teko tehdään? Ehkä ajattelenkin, mutta väittäisin: sanoessani, että jotakin täytyy tehdä, minullakin on odotus, että se tehdään. En ainoastaan totea, että jossakin on tällainen odotus, vaan olen itsekin haluton jättämään toista rauhaan, ennen kuin hän tekee odotetun teon.

Entä ajattelenko, että jokin laiminlyönti (tai sen jokin seuraus) on niin (objektiivisesti, ei-kokemusluonteisesti?) paha, epämiellyttävä, että kukaan, joka havaitsee sen epämiellyttävyyden, ei voi tyytyväisenä antaa laiminlyönnin tapahtua? Että kaikilla laiminlyönnin (seurausten) pahuuden havaitsijoilla on odotus, että teko tehdään**?

* Aikaisemmissa teksteissäni, kuten "Moraalin ja eläinten oikeuksien yl-pät perusteista" (toukokuu 2023) olen pohtinut sitä, miten kasvatus voi antaa lapselle käsityksen objektiivisesta pitämisestä-tehdä tai ei-saamisesta-tehdä.

** Usein sanomme myös, että jotakin "pitää tehdä", tarkoittaen: täytyy tehdä niin ja niin, jotta tapahtuisi se ja se (haluamamme) asia. Sanomme esimerkiksi: "Kirjailijan pitää edustaa, matkustaa, etsiä uusia aihepiirejä ja ideoita..." jotta hän saisi aikaan hyviä kirjoja. (Lainaus Mauri Sariolan romaanista "Veljensä vartijat".) Itse en pidä tätä kovin mielenkiintoisena merkityksenä.

Parasta suurin mahd mielihyvä suurimmalle mahd joukolle?

Perinteisessä (hedonisessa) utilitarismissa katsotaan, että moraalisesti parhaita tekoja ovat ne, jotka lisäävät eniten mielihyvää - tai vähentävät eniten kärsimystä. Mitä tämä tarkasti ottaen tarkoittaa?

Annettakoon äärimmäiselle kärsimykselle kärsimysarvo 10 ja säröttömälle mielihyvälle kärsimysarvo 0. Oletettakoon nyt, että tietyn kokijajoukon kärsimyksiä lievennetään jollakin teolla tai tekosarjalla - ja kaikkien poistettujen kärsimysten arvot lasketaan yhteen.

Perinteinen utilitaristi sanoo: mitä suurempi summa, sitä arvokkaampia (moraalisesti) ovat kyseiset teot.

Oletettakoon vielä esimerkin vuoksi, että tietty teko/tekosarja johtaa siihen, että viideltä kokijalta, jotka tuntevat kakkosen arvoista kärsimystä (lievää epämukavuutta), häviää kärsimys täysin (nollan arvoiseksi).

Perinteisessä utilitarismissa on ajateltu, että viiden kokijan kakkosen kärsimyksen hävittäminen on yhtä arvokasta kuin kympin kärsimyksen hävittäminen yhdeltä kokijalta. Itse kiellän tämän:

eri kokijoiden kärsimyksiä ei ole perusteltua laskea yhteen, koska viiden kokijan kakkostasoiset kärsimykset eivät tosiasiassa keräänny (ennen häviämistään) yhdeksi äärimmäiseksi kärsimykseksi.

Poistamalla kakkostasoinen kärsimys viideltä kokijalta ei saada poistetuksi äärimmäistä, kymppitason kärsimystä. Näen siis, että arvokkainta on poistaa pienenkin joukon tai yksittäisen yksilön kymppitason kärsimyksiä.

Jos viisi kokijaa suuressa kokijajoukossa kokee äärimmäistä kärsimystä, kyseisessä suuressa joukossa on olemassa kymmenen arvoisia kärsimyksiä. Hävitettäessä nämä kärsimykset hävitetään suurin mahdollinen kärsimys.

-Olen esittänyt tämän argumentin alunperin tekstissäni "Oikean ja väärän tosiasiat", marras 2015. Nyttemmin olen kuullut, että jo John Rawls on esittänyt suunnilleen saman argumentin - mutta kuvittelen, että ehkä itse osaan ilmaista sen selvemmin. 

Panpsykismin (tai "panpsykismin"?) pieni puolustus

Toisaalla tässä blogissa olen puolustanut panpsykististä (?) kantaa eli näkemystä, että kaikki aine (jokin mikä aiheuttaa eliöissä aistimuksia, mutta jota on hermostojen ulkopuolellakin) koostuu (aistimuslaatujen, kvalioiden) kokemuksista (mm. teksti Lyhyt ehdotus todellisuudeksi, maalis 2016, ja emergenssin vastaiset tekstini). 

Panpsykistinen näkemys mm. ratkaisisi mielenfilosofian "vaikean" ongelman eli sen, miten laaduttomasta tai sellaisenaan-ilmenemättömästä aineesta voi syntyä laadullista tai ilmenevää (ei synnykään, vaan kaikki aine on alunperinkin laadullista ja ilmenevää).

(Tekstissäni "Lyhyt ehdotus..." olen esittänyt myös perusteita sille, että kaikki on välttämättä laatuluonteista.)

Tietoisuustutkija Paavo Pylkkänen sanoi esitelmässään Luonnonfilosofian seurassa 14.5.2024 suhtautuvansa skeptisesti panpsykistiseen kantaan, varsinkin siihen, että kaikki olemassaoleva olisi samanlaista kuin ihmisen tietoisuus. Minä, ja ymmärtääkseni useimmat panpsykismin kannattajat, emme uskokaan siihen, että kaikki aine/olemassaoleva olisi ihmisen tietoisuussisältöjen kaltaista. Uskon (tästedes puhun vain omasta puolestani), että kaikki aine (hermostojen ulkopuolinen aistimuksenaiheuttaja) koostuu kokemuksista, mutta on tuskin kaikissa merkityksissä tietoista, esim. sellaista, jota kokeva mieli voi pysähtyä tarkkailemaan tai jota se voi ajatella (liittää johonkin muuhun, kuten kokea sen osana "maailmaa", josta kokevalla mielellä on mielikuva?).

Pidän intuitiivisesti ilmeisenä, että esimerkiksi ajattelu - aistitun johonkin-liittäminen (tavalla tai toisella liittäminen) - edellyttää hermostoa. Olisin valmis väittämään, että ajattelu edellyttää pysähtymistä tarkkailemaan aistittua, joka edellyttää ajallista kokemusta (kokemusten kertymistä yhteen "pitempiaikaiseksi" kokemukseksi, kuten lauseita tai melodioita kuunneltaessa). Onko uskottavaa, että ajan kokemus olisi mahdollinen ilman hermostoa?

Pylkkänen esittikin tosin, että uskottava kanta voisi olla kaksoisaspektiteoria - näkemys (jos ymmärsin oikein), että kaikki olemassaoleva on sekä "mieltä" = kokemusluonteista, ilmenevää, että "ainetta" = aistimuksiimme vaikuttavaa. Tämän kannan allekirjoitan ilman muuta. Ehkä olenkin Pylkkäsen kanssa eri mieltä vain siitä, voiko uskottavinta mielenfilosofista kantaa nimittää panpsykismiksi?

Voiko aistimuslaatu syntyä laaduttomasta aineesta (emergenssistä)

Useimmat (filosofit ja ei-filosofit) näyttäisivät uskovan, että aineen elementeillä (atomeilla, kvarkeilla, aalloilla...) ei ole laatua, kuten punainen tai vihreä, makea tai hapan - vaan että kokemuslaatuja* syntyy vain aivoissa tai hermostoissa. Tätä sanotaan laatujen emergenssiksi laaduttomasta. (Mm. Kari Enqvist on esittänyt, että aine aivojen ulkopuolella on "vain ykkösiä ja nollia".)

Emergenssillä tarkoitetaan sitä, että 1) jollakin kokonaisuudella on ominaisuus, jota osasilla ei ole 2) "uusi" ominaisuus  (tässä: laatu) ei ole vain osien summa 3) "uusi" ominaisuus ei synny niin, että kokonaisuus putkauttaisi sisuksistaan uuden ominaisuuden/olion (punaisen pisteen tms.) - vaan laatu jollakin tavoin muodostuu osasten kokonaisuudesta - ainakin minun sanatajuni mukaan. 

Siitä, että jokin kokonaisuus "putkauttaisi sisältään" jonkin laatupisteen, seuraisi ainakin, että laatupiste pysyisi olemassa, vaikka kokonaisuus (jokin aivosähkötoiminto?) lakkaisi olemasta.

-Huomautan, että tässä tekstissä en puhu muista emergenssin tapauksista kuin laatujen emergentistä synnystä.

Mutta nyt: mitä tarkoittaa, että jokin laatupiste muodostuu sähköisesti aktiivisesta aivosolukompleksista? Mihin voimme viitata laatupisteen osista "muodostumisella", jos emme siihen, että näemme osaset, joista laatupiste muodostuu?

Voimme ehkä nähdä, että violetti pinta tai piste muodostuu sinisestä ja punaisesta. Mutta miten voisimme nähdä, että jokin väripinta muodostuu laaduttomista  pisteistä? Voivatko laaduttomat pisteet edes olla olemassa ja muodostaa laatupisteen, jos niitä ei nähdä?

Mutta voitaisiinko kuvitella, että laaduttomista pisteistä muodostuisi punaista (tai laadullisista ei-punaisista, kuten valkoisista - voimmehan kuvitella vain laadullisia pisteitä)? Siis: olisiko mahdollista, että on olemassa punaisen osasia? Että on punainen läiskä ja sen osaset, jotka ovat kuin nähty läiskä ja sen nähdyt osaset, mutta joita  kukaan ei koe?

Jos laaduttomia ja tyhjiä pisteitä ("ykkösiä ja nollia") on vierekkäin, ne näyttävät (jos miltään) erillisiltä pisteiltä, eivät yhdeltä punapisteeltä/-läiskältä. Entä jos laaduttomat ja tyhjät pisteet ovat päällekkäin, niin kuin sininen ja punainen violetissa? Eikö ole ilmeistä, että laadutonta ja tyhjää sekoittamalla ei synny punaista? Että punainen ei ole jotakin laaduttoman ja tyhjän väliltä?

Sitäpaitsi: entä ajatus aineesta laaduttomina "ykkösinä ja nollina" (jonakin ja tyhjänä)? Jos elementillä ei ole laatua, miten se eroaa tyhjästä? Osittain näistä syistä uskon, että kaikki aine-elementitkin ovat laatuja.

-Olen tutkaillut näitä kysymyksiä tarkemmin pitemmissä teksteissäni emergenssistä, perusteellisimmin "Lyhyt ehdotus todellisuudeksi", maalis 2016. Nyt lukemanne teksti oli lähinnä tiiseri.

*Koettuja tai ei-koettuja, mutta olemassaolevia.

Hajahuomioita lauseiden ja käsitysten totuude(llisuude)sta

Mitä tarkoitamme sanoessamme, että jokin lause tai käsitys on tosi (kuten se että pallo on sininen tai ulkona sataa)? Ensiksi: miten sana "tosi" on alunperin syntynyt?

Sana "tosi" (kuten useimmat sanat*) lienee keksitty tarkoittamaan jotakin, mihin olemme elämässä törmänneet. Minusta vaikuttaa ilmeiseltä, että alunperin (kivikaudella tms.) olemme sanoneet lausetta tai käsitystä todeksi silloin, kun havaitsimme että jokin on niin tai näin - kun meillä oli tietynlainen aistimus (sinisestä pallosta tai siitä, että luolan ulkopuolella sataa). 

Toisin: kun meille ilmeni sininen pallo tms., jonka koimme olevan itsemme ulkopuolella (todellisempi kuin kuvitelmamme).

Alunperin olemme siis (ehkä) sanoneet lausetta/käsitystä todeksi silloin, kun se piti yhtä havainnoitsijan ulkopuoliseksi koetun maailman kanssa ("korrespondoi"** ulkopuolisen maailman kanssa).

Myöhemmin olemme oppineet ajattelemaan, että kaikki meille ilmenevä on mielessämme (osa meitä) - ja että todellinen totuus on mieltemme ulkopuolella.

Mitä tarkoittaa tämä "ulkopuolinen totuus/todellisuus"? Olen taipuvainen vastaamaan: tarkoitamme "oikealla todellisuudella" tai "aineellisella maailmalla" jotakin, mikä aiheuttaa meissä aistimuksia - välittömämmin aivojamme, välillisemmin jotakin, mikä on yhteydessä aivoihimme - valoaaltoja tms.

Tämä näkemys ainakin sopisi yhteen sen tiukassa istuvan uskomuksemme kanssa, että aistimussisältömme (eritoten näköaistimussisältömme) muistuttavat ulkopuolista maailmaa - antavat meille likimääräisesti oikeaa tietoa maailmasta.

Lauseen tai käsityksen "totuus" tarkoittaisi siis sitä, että lause tai käsitys pitää (karkeasti) yhtä aistimustenaiheuttajaolioiden muodostelmien ja niiden muiden ominaisuuksien kanssa. 

Tästä herää ainakin yksi kysymys: jos tosi on jokin, joka pitää yhtä ulkomaailman kanssa, miten menneisyyttä tai tulevaisuutta koskeva lause/käsitys voi olla tosi? Mennyttä ei (enää) ole; tulevaisuutta ei (vielä) ole.

Menneisyyden totuuden voisi ehkä pelastaa ajattelemalla, että mennyt tilanne MT1 on nykytilanteen (välittömämpi tai välillisempi) aiheuttaja. Vastaavasti tuleva tilanne TT1 on nykytilanteen seuraus.

* Poikkeus tästä on ainakin "ääretön". Äärettömän käsite on muodostettu negaation kautta: jokin, mitä ei voi laskea loppuun. Toteutuneena sitä ei voi havaita tai kuvitella.

** Totuuden korrespondenssiteoria on näkemys, jonka mukaan lause tai käsitys on tosi silloin, kun se pitää yhtä jonkin (olemassaolevan? objektiivisen maailman?) kanssa.